Aapon Leena: Ettes häpeä!
Mäki-Matti: Poika syönyt ison kimpaleen silavaa, oppii varkaaksi samoin kuin äitinsäkin…
Aapon Leena: Josefiina elättää itsensä ja poikaa ruokkii… Kuinkahan kävisi, kun molemmat olisivat sinun eväilläsi? Vaan herra sinua vielä rankaisee, mies…
Mäki-Matti: Ennenkun vihille menin, niin keskinäinen puhe on semmoinen ollut, että Josefiinan pitää omin ruokinensa elää ja jos lapsia tulee, niin hänen pitää ne hoitaa… Minuun eivät kuulu kumpikaan… Huoneessa olla saavat ja minun lämpimässäni…
Aapon Leena: Vaan kohta tulee se päivä, jona astut taivaallisen tuomarin eteen… mies…
Mäki-Matti: (Ottaa virsikirjan laattialta.) Ohoh sentään.
Aapon Leena: Josefiinatta olisit monta kertaa nälkäänkin kuollut… Vaan muista sinä mies, että ensi keväännä, Erkin päivänä, astut isomman Herran eteen, joka syntisi tietää…
Mäki-Matti: Vaan niinpähän sanoi Virnemäen Heikki, että kirjoitustenkin mukaan pitäisi vielä maailman seisoa vajavan sata vuotta…
Aapon Leena: Vaan mitäs sanot siihen kirjoitukseen, joka näyttää, että merkkejä pitää näkymän auringossa, kuussa ja tähdissä… Lienetkö kuullut, että lännen taivaalla on jo nähty, pitkä pyrstö perässä…
Mäki-Matti: En ole kuullut! Vai on nähty! Puhui se opettaja… vaan leikkiä taisi laskea… Sanoi hännän olevan monta penikulmaa pitkän.