Ennustettiin, että Hietalan Salomo joutuu tappiolle, ja jotkut vanhemmat jo esittivät, ettei Salkon lähteä ensinkään, että juoskoot nuoremmat. Mutta Ollin-Mikko, joka pyörähteli joukossa kuin sukkula ja oli kovasti hossissa hommasta, kehoitti Salkkoa: »Yritä vaan, Salkko! Ei tee kummia Mäenpään poika sinulle… Eihän tuo riittänyt minullekaan viime keväänä, kun myllyyn mennessä läksi juoksemaan perääni…»
Salkko näytti kuitenkin olevan kahdella päällä. Muita ulkonaisia juoksijan merkkejä ei Salkossa näkynyt kuin se, että oli riisunut sukkasilleen, heittänyt paksun takkinsa tienposkeen ja kiristänyt solkivyötään…
»Heitä lakki myöskin pois!» kehoitti Ollin-Mikko. Mikon sydämellisestä kehoituksesta innostui Salkko uudelleen ja kirosi:
»Vaikka hiiteen menisi, niin yritän minä!»
»Se on oikein!» huudettiin.
Jännitys kasvoi ja kova oli poru ja melu maantiellä, ja väkeä mustanaan koko Ojalaisen tienhaara kahtaalle päin. Ja nyt korotti Rantalan Alkotti äänensä ja huusi, että hän menee Haapalan kilometritolpan luo vahtimieheksi, näkemään, että kilpailijat käyvät kumpikin tolpan kohdalla ennenkun takaisin lähtevät.
Hänelle, Alkotille, kumppaniksi lupasi lähteä Ollin-Mikko. Ja vauhdissa oltiin.
Kilpailijat, Mäenpään poika ja Hietalan Salkko, seisoivat jo paikoillaan kumpainenkin äsken poikki tien vedetyn viivan kohdalla. Ollin-Mikko ja Rantalan Alkotti olivat lähdössä Haapalan kilometritolpan luokse ja opettaja Jatko seisoi tienlaidassa, keppi pystyssä, valmiina lukemaan kolmeen…
Silloin kuului kuiske:
»Vallesmanni ajaa ruunallaan alhaalta päin!»