Nopeasti levisi tieto ympäri kylää, mitä miesjoukossa Ojalaisen pihalla oli tuumailtu. Pikkupojat innostuivat niin, että hyppelivät hyvillään. Ihmeteltiin ja mainottiin. Vanha rovasti oli asian kuultuaan ensin rypistänyt kulmiaan, mutta hetken päästä oli hän, vaikka vasta oli kirkosta tullut, ratkennut yksin kansliassa istuessaan suureen nauruun… niin että rovastinna oli juossut katsomaan, mikä kohtaus ukolle oli tullutkaan…
Mutta Ojalaisen vanha emäntä, joka oli totinen kristitty, nosti hirmuisen elämän talossa. Nuorimmat pojat katosivat kuin saukot jään alle, muorin pitäessä ankaraa saarnaa maailman syntisyydestä. Ja kun isäntä, Iisakki, joka oli pihalla kuunnellut miesten puheita, alkoi siivosti tuumailla, että eihän se nyt kummaa, jos nuorilla pojilla mieli tekeekin katsomaan kilpajuoksua… että… että mielellään sitä vanhempikin katsoo, käänsi emäntä saarnansa miestään, Iisakkia, kohti ja läksytti Jumalan nimessä semmoisesta synnillisestä ajatuksesta.
Iisakki, rauhallinen kristitty hänkin, kuunteli emäntänsä voimallista saarnaa äänettömänä, tietäen, ettei maksanut vaivaa väitellä vastaan…
Mutta vihdoin, kun emännällä tuli asia kesänavetalle ja Iisakki jäi yksin, otti hän vallan nopeasti sunnuntaitakkinsa naulasta ja lähti aika vauhtia maantielle päin…
Sinne olikin jo kokoontunut paljon väkeä, niin että Ojalaisen tienhaara ja maantien molemmat pientareet olivat mustana. Ja toisia yhä karttui.
Hauskaa oli. Kaunis ja tyven oli sunnuntainen kesäilta ja luonto kukkeimmillaan. Ja poutaisena, vaaleana oli taivas, ja joen pinta kuin kultainen kuvastin.
Rintelän Alkotti oli kuin johtaja, selitellen ja viittoen. Pikkupojat jo juoksivat kilpaa, Ojalaisen tienhaarasta lähtien, ja kynsivät menemään Haapalan kilometritolpalle asti, jotta pöly pilvenä nousi heidän perässään.
Joukkoon oli tullut kansakoulunopettaja, herra Jatko, ja hän jutteli, että olisi perustettava tällekin paikkakunnalle urheiluseura, että kyllä täältäkin miehiä löytyisi, kun oppisivat…
Molemmat kilpailijatkin olivat jo paikalla. Mäenpään poika oli pukeutunut voimistelupukuun ja mataliin lipposiin. Hän herätti pikkupoikain jakamattoman kunnioituksen, ja vanhat miehet arvelivat, että kuinka käynee… vanhaksi taitaa jo lukea Hietalan Salomon… Kuka tietää, minkälainen mato se on Mäenpään poika juoksemaan…
Rantalan Alkotti veti vankalla seipäällä viivan someroisen tien poikki. Siinä oli viiva, jonka kohdalta molempain tuli lähteä. Ja semmoinen määrä oli, että kun herra Jatko lukee kolmeen, niin silloin saivat lähteä, molemmin yhtaikaa. Ja oli juostava Haapalan kilometritolpan kohdalle ja pyörrettävä takaisin lähtöpaikkaan, tien poikki vedetyn viivan kohdalle…