Kerrottiin, että suuret kilpailut niistä tietenkin tulee, kun herrat ovat etunenässä. Ja osanottajaksi saa tulla kuka hyvänsä. Ei panna rajoja millekään. Saa tulla vanha niinkuin nuorikin mies. Ei eroiteta huono- ja hyvämaineista. Kaikki ovat tervetulleita, ja palkintoja monta, ja puhdasta rahaa!
Niin kerrottiin.
Hietalan Salkkoa olivat herrat puhutelleet ja kehoittaneet ottamaan osaa kilpailuun. Sillä melkein varmaa oli, että Salkko tulisi saamaan palkinnon, vaikka nuoriakin miehiä joukkoon tulisi. Mutta eiväthän ne tämän ajan nuoret riitä. Sehän nähtiin silloin Mäenpään Arvin ja Salkon kilpailussa. Ja muualta ei saanut tulla osanottajia. Heinärannalta, oman pitäjän syntyä, piti jokaisen olla. Ei huolita muunpaikkakuntalaisista.
Semmoisia uutisia oli Ollin-Mikkokin kuullut. Ja vielä oli kerrottu, että nuoret miehet harjoittelivat juoksua joka päivä. Mäenpään Arvi ja Rantalan Alkotti olivat ihan kuin olisivat hulluiksi tulleet, ja heidän innostaan olivat muut innostuneet harjoittelemaan- Heille olikin ilmaantunut vaarallinen kilpailija, tuo Varpumäen Frans Penjami, jonka juoksunlahjoista ei ennen ollut tiedetty mitään. Yhtäkkiä oli hänestä tullut juoksija. Kun kolmisin, nimittäin Mäenpään Arvi, Rantalan Alkotti ja Frans Penjami, olivat maantiellä juosseet, niin edelle oli Frans Penjami livistänyt.
Ja niin niissä huhuissa päivät ja viikot kuluivat. Heinäaika tuli, mutta juoksuhenki yhä kasvoi.
Mutta jos oli joukossa tulevien kilpailujen ihailijoita, niin sankaksi kasvoi vastustajienkin parvi. Rovasti tosin ei ollut puuttunut, ei sekaantunut koko hommaan, mutta muut kristityt nousivat vihaiseen sotaan semmoista jumalatonta leikkiä vastaan. Niinpä oli Kalliorovan saarnamies Ojalaisessa seuroja pitäessään tuominnut semmoiset herrain hommat perkeleen unijuomana, jota nyt tarjosi vähänäköisille…
Mutta kuuroille korville sai Kalliorovan saarnamieskin puhua. Ei saanut puolelleen muita kuin vanhoja akkoja, sillä Ojalaisen isäntäkin, joka oli totinen kristitty, ei ollut saarnamiehen puheeseen vastannut sitä eikä tätä.
Eräänä iltana, kun Ollin-Mikko oli mökilleen kylältä palannut ja alkoi illallista aterioida, tuli Hietalan Salkko puheille. Salkko ei ollut käynyt moneen vuoteen Mikon pirtillä, ja Mikko arvasi, että jotakin asiaa sillä nyt on Salkolla, — asiatta se ei ole liikkeellä iltamyöhällä.
»Hyviä poutia pitelee», arveli Salkko puheenaluksi.
»Sopii nyt heinää kaataa ja kerätä», myönsi Mikko, ja sitten vieraalle tuumasi: