»Istuhan sinäkin ja pane tuosta minun kukkarostani piippuusi sillä aikaa kun minä tässä lopetan syöntini.»
He juttelivat kesän kulusta ja vuodentulosta kunnes Mikko sai ateriansa loppumaan. Mutta kun Mikkokin oli syönnin lopettanut, röyhdellyt, hampaansa puhdistanut ja pannut piippuunsa, virkkoi Salkko:
»Kun kuuluukin tulevan siitä kilpajuoksusta semmoinen murtomaajuoksu, monta kilometriä pounikkoisia vaaranlaitoja ja kivikkopolkuja…»
»Ne katsovat, että kuka kykenee pitkälti juoksemaan eikä niinkuin tusinatravarit talon väliä… Kas sepä oikea tuuma… Missähän pitävät?» puheli Mikko vilkastuen ja housujaan nostellen.
»Puhuttelin metsäherra Romsia tässä päivällä, ja hän arveli, että kilpailut pidetään tässä Repovaaran laidassa… eli tämän Repovaaran ja Jannenmäen välissä…»
»Elä nyt helvetissä», nauroi Mikko hyvillään. »Jopa, saakeli soikoon, arvasivatkin parhaan paikan…»
»Kuuluvat ilmoittavan 'Tunturi'-lehdessäkin kilpailusta eli juhlasta. Ovat perustaneet urheiluseuran nimeltä 'Heinärannan urheiluseura', ja kuuluu tulevan painiakin…»
»Ha, ha, ha», nauroi Mikko. »Jo kummia kuuluu. Vai painia! Ollapa, että eläisi vielä Savikon Mooses, joka hevosen nosti…!»
»Niin kertoi Romsi. Ja kovasti kehoitti minuakin juoksemaan…»
»Mitä sinä?» kysyi Mikko.