»No en paljo mitään. Mutta tuli siihen vallesmannikin ja kertoi Romsille siitä, kun me kerran ajoimme takaa sitä rosvo Mattsonia, jonka muistat…»
»Muistanpa tietenkin, ja muistan kuin tämän päivän, kun läksimme takaa-ajamaan.»
»No niin. Alkoi vallesmanni kehua Romsille sitten siitä takaa-ajosta, kehuen sinua ja minua, meitä molempia kiittäen, että jos ne miehet vielä nuoria miehiä olisivat, niin ne tohtisivat lähteä mihinkä juoksukilpailuun hyvänsä…»
Mikkoa nauratti, ja hän virkkoi:
»Ei tuo kummia taitaisi tehdä, vaikka yrittäisi…»
»No semmoiset terveiset lähetti vallesmanni, että osanottajaksi pitää sinunkin tulla…»
Ja vähitellen, kun Salkko ja Mikko siinä juttelivat, päättivät he molemmin yrittää. Heitä kannusti myöskin se, että juoksu tulisi tapahtumaan epätasaisia maita, joita toiset eivät olleet tottuneet taivaltamaan.
»Siinä ne herrat selvästi pitävät meidän puoltamme», arveli Mikko. Ja myöhäiseen yöhön he juttelivat ja päättivät ruveta vähin harjoittelemaan.
Mikko saattoi vieraansa pirtin edustalle. Oli usvainen heinäkuun yö ja ilma täynnä vastaniitettyjen heinäin hajua. Salkon askeleet lakkasivat pian kuulumasta, kun hän katosi lämpöisen usvan sekaan Apunlaaksoon päin. Mikko seisoi hetkisen pirtin edustalla avojaloin ja piippu suussa. Ei kuulunut hiiskaustakaan mistään päin. Hiljaisessa rauhassa nukkui koko kylä raskaan päivän perästä levähtäen.
»Maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto», muisteli Mikko, ja hän pujahti pirttiinsä, nosti säpin kiinni ja alkoi hommata vuoteeseen.