Menijät saapuivat Jannenmäkeen vanhan Jannen vainion laitaan, jossa ensiksi oli perunamaa ja sitten ohrapelto. Lähde oli toisessa laidassa vainiota, ja sinne oli kierrettävä ensin perunamaan piennarta »vinkkeliin» Jannen pirtin luo ja siitä taas Jannen vesitietä myöten lähteelle. Jos olisi saanut juosta suoraan poikki perunamaan ja ohrapellon, olisi se oikaissut Mikon arvelun mukaan hyvinkin sata metriä.
He kävelivät piennarta myöten ja menivät lähteelle asti.
Siihen seisahtuivat, ja Mikko otti tuohisen kuusen oksalta ja joi vettä lähteestä.
Ojalainen ja Varpumäen Mikko panivat tupakaksi.
Ja siinä kun katselivat Talvitiehen ja Ollin-Mikon pirtille päin, näkyi tänne lähteelle selvästi Erkintarha ja suuri harmaja kivi sen keskeltä…
Minkä mitäkin siinä juttelivat, kunnes Ojalainen kysyi:
»Aiotko yrittää, Mikko?»
»Mitä minusta enää vanhasta miehestä nuorten kanssa kilpailemaan», vastasi Mikko.
»Vaan niin sanoi vallesmanni, — eilen illalla puhuttelin, — että sinuun, Mikko, ja Hietalan Salkkoon hän luottaa», tiesi Ojalainen.
»Ei meistä enää ole. Vaan jos olisi tämä kilpailu ollut niihin aikoihin kun minä ja Salkko rosvo Mattsonia pyysimme kiinni, niin…»