»Tämä on murtomaajuoksua, näetsen, Mikko», hymähti vallesmanni.
»Vaan perkelekö siinä juoksee tuossa Välijänkällä, jossa telat ovat liukkaat kuin munakka jää…»
»Saapi kävellä siinä», naureskeli vallesmanni. Ja vallesmanni lähti vitjamiesten ja Romsin perään, jotka jo olivat menossa Talvitien pihalla ja siihen melkein keskelle pihaa iskivät seipään pystöön.
Ja niin läksivät vitjoineen eteenpäin Välijänkälle. Mikko seurasi uteliaana perässä.
»Tietysti Mikkokin tulee juoksemaan?» kysäisi vallesmanni.
»En minä tule… tarpokoot muut liejujänkässä, jos tahtovat», vastasi
Mikko äreästi. »Herroilla on herrain konstit ja joutavat hullutukset…»
Vallesmanni ei ollut kuulevinaankaan Mikon vastausta, vaan huusi vitjamiehille:
»Mitatkaa tarkkaan Välijänkkä!»
Ja Romsi ja vallesmanni lähtivät kuivia maita kiertämään Välijänkkää, jonka liukkaille teloille eivät uskaltaneet. Mutta sitten täytyi heidän kulkea maantielle asti ja sieltä vasta pahoja polkuja nousta suoraan Jannenmäkeen.
Mutta Mikko seurasi vitjamiehiä ja teki havaintojaan. Yhtäkkiä juolahti hänelle mieleen onnellinen ajatus: hän kiertää Välijänkän vaaran puolelta! Sieltä oli matka tosin vähän pitempi, mutta sitä tietä saattoi juosta, vaikka maa olikin kannikkoa ja varvikkoa. Ja jos sieltä kilpailussa puhaltaisi menemään, ehtisi epäilemättä ennen Talvitien pihaan kuin ne, jotka Välijänkän liukkailla porraspuilla saikkosivat.