Samalla juosta vihkaisi Sipillan kylän Sääreläispoika hänen pirttinsä ohi, jotta vain vilahti, ja jonkun sekunnin kuluttua Mäenpään Arvi…
Mikko ei joutanut pukeutumaan, vaan ryntäsi ulos alushoususillaan ja avopäin… Ja juuri kun hän ehti porrasten eteen, vilahti sivu Rantalan Alkotti ja aivan hänen kantapäillään Varpumäen Frans Penjami irvellä ikenin ja kädet huitoen julmasti molemmin puolin…
Vihollisen vauhtia painuivat menemään Talvitiehen päin, jotta myllytie kumisi niinkuin olisi satoja miehiä sitä ollut polkemassa…
Mikko katsoi heidän jälkeensä ja alkoi arvata, että ne olivat harjoittelemassa. Nyt hän tunsi miehenkin, joka kello kourassa seisoi Erkintarhan kivellä. Se oli Jänesvaaran Artturi, kuuluisa hevosmies ja varsainkasvattaja ja kilparadalla monet palkinnot juoksijoillaan saanut…
Mikko pyörsi takaisin pirttiinsä, pani sukkelaan vaatteet yllensä ja kengät jalkaansa ja riensi Erkintarhaan, kiiveten kiven päälle Artturin viereen…
Juoksijat olivat jo sivuuttaneet Talvitien ja kiitivät Välijänkän toisessa laidassa, kun Mikko kivelle ehti.
»Miltä näyttää? Kuinka juoksevat?» kysyi Mikko.
»Aika hyvin», vastasi Artturi. »Mutta mitä juoksun malliin tulee, niin puhtain juoksu minusta on Rantalan Alkotilla…»
»Entäs Sääreläispoika? Sillähän on pitkä askel!» sanoi Mikko.
»Nähdään, kun palaavat», vastasi Artturi.