He näkivät juoksijain nousevan Välijänkän mellan päälle ja vihkaisevan menemään Varpumäkeen. Kova näytti vauhti olevan, ja melkein peräkkäin olivat kaikki, Sääreläispoika eillimmäisenä…
»Käyvätkö ne Jannenlähteellä asti?» kysyi Mikko.
»Eivät aikoneet käydä kuin Varpumäen pihassa», vastasi Artturi.
Ja hän seisoi siinä aivan kuin kilpa-ajoissa, rintavana ja mahtavana, kello kourassa.
»No kuinka käy, Mikko? Aiotko ottaa osaa kilpailuihin?» kysyi hän
Mikolta.
»En tiedä. Ei taida vanhasta enää olla juoksijaksi.»
Mutta sillä aikaa kun juoksijat tekivät paluuta, kertoi Artturi, että hänellä kerran oli vanha juoksija, jolla ei luultu mitään tekevän, ei ainakaan kilparadalla. Mutta kuinka kävikään! Hän ajaa hurautti sillä palkinnon, jotta vilahti…
»Niin että ei sitä tiedä, Mikko, ennenkuin koettaa!» lopetti Artturi.
Sillä aikaa olivat jo juoksijat ehtineet takaisin Välijänkälle ja saikkaroivat paraikaa jänkän liukkailla porraspuilla.
Ja kun pääsivät Talvitien torppaan, oli Sääreläispoika taas etumaisena, mutta aivan hänen kantapäillään juosta vihmoi nyt Rantalan Alkotti.