»Taisi käydä hullusti!» hätäili Salkko.
»Ei ole hätää vielä!» ehti Mikko vastaamaan. »Vasta on taival alussa.»
Myllytielle päästyään kiinnitti Mikko vauhtiaan, niin että kun ehtivät Talvitien pihaan, hän oli jo juossut Mäkitalon Arvin ja Savukylän poikain ohi…
»Kas vaan Mikkoa… jopa alkaa Mikkokin polkea eri tavalla», hoki vallesmanni.
Ja suuri oli jännitys kivellä, ja kovin hartaina ja innostuneina seurattiin juoksijain menoa.
Kun Välijänkän laitaan ehtivät, oli järjestys muuttunut. Mäkiniemen
Vihtori oli eillimmäisenä, toisena Rantalan Alkotti ja kolmantena
Ollin-Mikko. Sääreläispoika oli vasta neljäntenä, ja hänen jälessään
Hietalan Salkko…
Mutta Välijänkällä vauhti laimeni. Soikkaroiden ja käsillään koettaen pitää tasapainoa pyrkivät juoksijat pitkin liukkaan niljakoita teloja, ja joukosta kuului kiroilemisia. Ei päässyt siinä juoksua Mäkiniemen Vihtorikaan, vaikka maankuulu oli…
Kun etumaiset nousivat teloilta maanrantaan, olivat jälkimmäiset vielä melkein jänkän puolivälissä…
»Mikko on kolmantena… Mikko on kolmantena!» hoki vallesmanni. »Saadaan nähdä… saadaan nähdä… Nyt nousevat mellalle… nyt painuvat kuin riivatut Varpumäkeen… jo sivuutti Salkko Sipillan kylän Sääreläispojan… Nyt palaavat jo Varpumäen pihasta ja painuvat Jannenmäkeen päin…»
»Saapa nähdä… saapa nähdä!» hokivat muutkin palkintotuomarit, mutta
Jänesvaaran Artturi piti kellosta vaaria kuin varkaasta.