Ja Jänesvaaran Artturi, kellonkatsoja, sanoi, että hyvin ovat juosseet.
Hra Jatko kirjoitti: »Jannenmäkeen asti oli juoksijain vauhti erinomaisen nopea, jonka tunnettu hevosmies Jänesvaaran Artturi vakuuttaa…»
Jannenmäestä Varpumäkeen alkoivat juoksijain välit pidetä. Etummaisena oli taaskin Mäkiniemen Vihtori, mutta nyt oli toisena Hietalan Salkko, ja Sääreläispoika kolmantena. Ollin-Mikko oli nyt melkein takimmaisena. Ei ollut muita Mikon jälessä kuin Varpumäen Frans Penjami ja kolme Savukylän poikaa.
Vinkeää vauhtia lähestyi miesjoukko Varpumäkeä ja viheliäistä
Välijänkkää…
Meno oli kova, eikä toinen toisestaan välittänyt. Mutta yhtäkkiä katosi
Ollin-Mikko joukosta, eikä kukaan nähnyt, mihin hän meni…
Palkintotuomarit katselivat kiikarilla Välijänkälle, missä juoksijat olivat tulossa.
Vallesmanni, jolla oli niin likelletuova kiikari, että kahden kilometrin päästä toi miehen melkein viereen, katsoi tarkkaan kilpailijain soikkaroimista Välijänkällä.
»Ei näy Mikkoa», puhui hän hätäisellä äänellä, naama punottaen, »ei näy… Siinä tulee ainakin jo kymmenen miestä… Hietalan Salkko on neljäntenä, ja hänen jälessään Rantalan Alkotti… Sitten on varmaan niitä Savukylän poikia… Niin on, näemmä… Mutta mihinkä helvettiin on Mikko jäänyt! Nyt on jo tuo eillimmäinen, Mäkiniemen Vihtori, kohta tässä laidassa jänkkää… Kuka saakeli siellä roiskahti teloilta jänkkään! Ha, ha, ha…»
»Se on Sääreläispoika!» huusivat pojat puista.
Mutta vallesmanni jatkoi, ottamatta kaukoputkea pois silmistään: