»Jo roiskahti toinenkin jänkkään… Mutta jopa on kummaa, ettei Mikkoa näy… Nyt on Mäkiniemen Vihtori pian jänkän poikki päässyt… Jokohan se Mikko oli niin lapsellinen, että heitti kesken…»
Mutta yhtäkkiä huusivat pojat puista:
»Mikko juoksee jo Talvitien pihan poikki!»
Vallesmanni riemastui, ja nyt hän jo näki kiikarilla, kuinka Mikko täydessä ravissa polki Talvitien pihan läpi ja lähestyi vinhaa vauhtia myllytietä.
»Mikko on eillimmäinen!» huusi hän hyvillään; kukaan ei ymmärtänyt, mistä Mikko siihen oli ilmestynyt. Mutta jänkän poikki tultua alkoi kilpailijain vauhti yhä enetä. Pitkään ja nopeasti astui Mäkiniemen Vihtori, polki kuin tulen liekissä poikki Talvitien pihan ja nähtävästi koetti saavuttaa Mikkoa, joka vieri tulemaan myllytien vastaletta niinkuin kerä. Mutta vara oli jälessä tulevillakin parantaa vauhtiaan. Ja aivan lähellä Mäkiniemen Vihtoria vihkaisivat Rantalan Alkotti ja Sääreläispoika, joka oli toiset saavuttanut, vaikka loiskahtikin jänkkään… Kolmantena ja kumman nopeasti kynsi nyt Varpumäen Frans Penjamikin, huitoen käsillään hirmuisesti. Hietalan Salkko vaaksoi Frans Penjamin kantapäillä ja näytti yrittävän edelle, mutta ei päässyt. Mäkitalon Arvi ja Savukylän pojat juoksivat yhdessä rykelmässä, ja heidän jälessään Nestori Vaski, jonka juoksu näytti olevan toivotonta taistelua.
Jännitys kasvoi, ja juoksijain vauhti yhä eneni.
Mikko vieri tulemaan etumaisena kuin kerä, ja kun hän ehti mökkinsä kohdalle ja Apunlaaksoon päin oikaisi, huusi vallesmanni:
»Mikko… Elä päästä enää edellesi ketään! Kiinnitä… kiinnitä!»
»Hyvä on askel, ja niin nopea, ettei silmä eroita», sanoi Herralan
Aukusti, Mikkoa kehuen.
Muut juoksijat seurasivat äskeisessä järjestyksessä, mutta Apunlaakson ja Virnemäen välissä pääsi Hietalan Salkko Frans Penjamin edelle…