»Melkeinpä lupaan toisella jalalla, kuukkaamalla, lähteä kilpasille…»
Mutta silloin kuulivat he äänen selkänsä takaa:
»Jopa menit hupsuja lupaamaan!»
Ja kun katsoivat sinnepäin, näkivät he Ollin-Mikon saapuneen siihen pihalle ja naurusuin ja asiasta huvitettuna kuuntelevan. Piippuaan poltellen oli siinä seisonut pitkän aikaa ja kuunnellut.
»Kas, siinäpä Ollin-Mikko, joka tietää», innostui Varpumäen Mikko.
»Mikko tietää… on itsekin ollut juoksija aikoinaan… Puhu, Mikko!»
Asiasta innostuneena kävi Ollin-Mikko miesjoukkoon ja äskeisen sanansa sanoi, Alkottiin katsoen:
»Jo menit hulluja lupaamaan…!»
»Ole nyt siinä!» pani Alkotti.
»Ole sinä!» tulistui Ollin-Mikko. »Paremmin minä tiedän, joka nähnyt olen… Kerrankin eräänä syysyönä, kun läksimme Sipillan kylään yökenkään… niin jo sitä sinäkin yönä… jo se taival katkesi…»
Ollin-Mikko puhui vakavana ja totena asiasta.