Mikon selän takana puhuttiin Maaherran ja Erkkilän jutusta, jota sanottiin nyt tänään ensimmäisenä asiana käsiteltävän.
»Saisi nähdä, kuinka tuosta käypi», kuuli Mikko sanottavan.
»Maaherralla kuuluu olevan kymmenen todistajaa ja Erkkilällä kahdeksan.»
»Onpa… onpa väkeä… Se onkin sitten pitkä juttu…»
»Kokeneet lakimiehet siinä nyt tulevat vastakkain: Horslunti ja
Nälhuuti… Ei siinä taida kumpikaan antaa perään…»
»Vaan ei taida Horslunti pystyä sanasille Nälhuutin kanssa, joka on niin suukko ja hävytön…»
»Joo, mutta Horslunti on pitkämielinen ja kavala kuin kettu… Hän iskee silloin kun Nälhuuti ei osaa olla varuillaan…»
Niin juteltiin ja sinne tänne arveltiin. Kun Mikko alkoi tarkemmin kuunnella, sai hän selville, että joka nurkassa puhuttiin Maaherran—Erkkilän jutusta. Väiteltiin, naurettiin, ja joku jo aikoi vetoa lyödä.
Jo siirtyi Maaherra asianajajansa kanssa, jolle kahvin päälle vielä osti sikarin, kahvipöydän luota loitommaksi. Silloin siirtyi Erkkilä Nälhuutin kanssa heidän paikalleen, ja Erkkilä huusi tuomaan kahvia ja useammanlaisia nisuja.
Synkästi silmäilivät Maaherra ja Erkkilä toisiaan, kylmät olivat katseet, ja poskilihat värähtelivät. Mutta Horslunti ja Nälhuuti tervehtivät toisiaan tuttuina miehinä, ja Horslunti sanoi nauraen Nälhuutille:
»Etkö sinä tänäpäivänä aio tässä ruveta meille vasikanpaistia antamaan, ha, ha…»