Sitäpaitsi oli Pikku-Herrala luvannut maastaan meijerille tarvittavan palstan ilmaiseksi, jotavastoin Varesmäen Josefiina, jonka maasta myöskin oli palstaa ehdotettu, tahtoi siitä useampia satoja.
Siitä oli nyt puhuttu pitkin syksyä, kumpaanko paikkaan meijeri rakennetaan, ja siitä tulisi nyt tässä kokouksessa päätettäväksi. Sillä siitä olivat nyt kaikki yksimielisiä, että meijeri oli rakennettava, oma talo osuusmeijerille. Konsulentti oli käydessään kehoittanut ja tarkoin selittänyt, mitä äärettömiä etuja siitä jokaiselle osuuskunnan jäsenelle koituisi. Voista saataisiin vielä korkeammat hinnat, ja menopuoli pienenisi. Ja sitähän kaikki toivoivat.
Oli vielä aamuhämärä, kun Erkkilä ja Mäenpää lähtivät kävelemään Heinärannan Rantalaan päin. Tiellä liittyi heihin muitakin kokoukseen menijöitä, ja kova oli puhelu, kun isännät Heinärannalle päin kävelivät. Sillä Sipillan ja Heinärannan kylien taivalta ei ollut kuin jokunen kilometri. Enimmin äänessä oli Erkkilän Anaski, joka selitti toisillekin, ettei sopinut mitenkään rakentaa meijeriä Pikku-Herralaan, sillä se tulisi liian loitolle Sipillan kylästä eikä paikka muutenkaan ollut niin sopiva kuin Varesrnäen lammashaka…
»Niinpä vainkin», myönsivät toiset.
Kun he saapuivat Heinärannan kylän yläpäähän, oli päivä jo valjennut. Ylipään Vilhemi seisoi pihalla ihka uusissa sarkavaatteissa ja vastatervatuissa pieksuissa.
»Huomenta!»
»Huomenta. Mitä Sipillan kylään kuuluu?»
Ja Vilhemi käveli joukkoon, ja niin jatkettiin matkaa, meijerin paikasta keskustellen.
Ylipään Vilhemillä oli uutinenkin kerrottavana.
»Jo on meidän kylän Iso-Herralakin liittynyt osuuskuntaan ja nyt on alkanut viedä maitoansa meijeriin», sanoi hän.