Mikko teki sen huomion, että tässä kokouksessa oli vähemmän väkeä kuin edellisessä, vai siltäkö lienee vain näyttänyt, kun kaikki istuivat hiljaa, eivät rähisseet eivätkä tupakoineet…
Konsulentti aloitti puheensa. Hän puhui ensin laajasti pienistä ja isoista osuuskunnista, pienistä ja isoista meijereistä, yhteistyöstä, osuustoiminnan hengestä ja tarkoituksesta… ja paljon muuta, josta Mikko ei juuri mitään ymmärtänyt. Ja niin pääsi hän puheessaan Heinärannan meijeriasiaan…
»Minua on pyydetty tänne ratkaisemaan riitaa, joka on syntynyt meijeripaikasta», sanoi hän, ja näkyi selvään, että hän oli pahalla kiirillä. »Mistä syystä on tämä riita syntynyt? Minä olen tässä asiassa jo mielipiteeni lausunut ja ymmärrykseni mukaan ehdottanut meijerille paikan. Käsittämätöntä on, miksi riita on rakennettu, — riita, joka jokaiselle osuuskunnan jäsenelle tulee kalliiksi.»
Silloin nousi takarivistä seisomaan pitkä, nuori mies ja sanoi varmalla äänellä:
»Minä uskon puolestani, ettei riitaa olisi syntynyt, jos täällä olisivat vähävaraisempienkin miesten mielipiteet jotakin vaikuttaneet. Mutta niinkuin nyt ovat asiat, on koko rakennushanke kahden rikkaan, härkäpäisen miehen hallussa. Ja niin kauan kuin näin on, ei yksimielistä päätöstä tähän asiaan tule, sillä nämä kaksi porhoa pysyvät härkäpäisyydessään…»
Nuori mies istuutui, ja konsulentti kysyi:
»Minä tahtoisin nyt tietää ne syyt, joiden nojalla Sipillan kylän miehet pitävät Varesmäen palstaa parempana ja sopivampana kuin Herralan palstaa.»
Erkkilän Anaski nousi seisomaan ja alkoi puhua puuta heinää.
»Mutta eihän tuosta saa vastausta siihen kysymykseen, jonka tein», muistutti konsulentti, mutta Erkkilä jatkoi puhettaan keskeyttämättä.
Viimein vaati konsulentti, että nyt pitää olla hiljaa…