Kun Ylipään Vilhemi saapui Rantalan pihaan, seisoi siinä Ollin-Mikko hymyssä suin ja virkkoi silmää iskien Vilhemille:
»Jopa hoksasitte oikein! Jo käypi hyvin nyt, kun Anaski kälmi ja
Ulrikki kettu ovat poissa…»
»Elähän virka mitään, Mikko», sanoi Vilhemi, silmää hänkin iskien.
Pirtti, porstua ja kuisti olivat väkeä täynnä, ja ne, jotka eivät mahtuneet sisälle, seisoivat pihalla. Puheenjohtajan vieressä pöydän luona istui nyt kirjoitusneuvoineen Horslunti. Häntä oli varta vasten pyydetty sihteeriksi, jotta pöytäkirjasta tulisi kaikin puolin laillinen. Viisas ryppy otsallaan istui Horslunti kaikkitietävänä ja kaikkinäkevänä. Hänen suupielessään oli musta, sammunut sikari pystyssä aivan kuin Sipillan kylään kääntyvän talvitien viitta. Kylmästi silmäili hän ympärilleen ja mietiskeli, paljonko hän vaatisi sihteeritoimestaan.
Läpi väentungoksen pyrki Ylipään Vilhemi Kauppilan puheille ja viereen päästyään kuiskasi korvaan:
»Kiirehtikää kokouksen alkamista… Anaski ja Ulrikki voivat saapua millä hetkellä hyvänsä…»
* * * * *
Horslunti kyhäsi jo pöytäkirjaa. Yksimielisesti oli päätetty, että meijeri rakennetaan Pikku-Herralan palstalle, jota konsulenttikin oli puoltanut. Ei yhtään ääntä kuulunut vastaan. Rakennustöihin päätettiin ryhtyä heti, ei päivääkään saanut enää vitkastella. Otsa rypyssä kirjoitti Horslunti, laatien verrattoman ja kaikin pykälin laillisen pöytäkirjan. Maaherran Heikin kasvoilla paistoi iloinen hymy, mutta hän ei vielä ymmärtänyt, kenen ansiota oli, että näin yksimielisiä nyt oltiin.
Kun pöytäkirja oli valmis, nousi Horslunti pöydälle seisomaan ja luki sen kovalla äänellä. Verrattoman hyvä ja asiallinen se oli kaikkien mielestä, pykälät selvät ja kovat kuin kallioon hakatut.
Mutta kun pöytäkirja oli luettu, nousi mies joukosta seisomaan,
Erkkilän Anaskin vanha renki, Vitsa-Nikuksi mainittu, ja lausui: