Kun he umpiteitä vihdoin saapuivat kotipitäjän rajojen sisälle ja levähdyttivät hevosta Palolampolan uutistalossa, hiihteli siihen laukkuryssä Pitkä-Vasili, jonka kaikki ihmiset tunsivat. Puheen alkuun päästyänsä mainitsi hän viimeksi lähteneensä Heinärannalta, jossa oli laukkunsa kauppatavaralla täyttänyt. Anaski silloin kysyi, mitä Heinärannalle kuului.
»Eipä erinomaisia», vastasi Vasili. »Oli taas, kuulinma, kuulutettu kokous siitä meijeripaikasta, ja kuuluttiin tietävän, että Pikku-Herralaan ruvetaan rakentamaan…»
»Kuulutettu kokous!… Pikku-Herralaan rakentamaan!… Meidän tietämättämme!» sanoi Anaski levottomasti.
»Tulitko tietäneeksi, miksi päiväksi kokous oli kuulutettu?» kysyi hän sitten yhä levottomammaksi tullen.
»Keskiviikoksi… ja se on huomenna», tiesi Vasili. Anaskille ja Ulrikille tuli tavaton kiire. Pian olivat he taipaleella, mutta kun oli umpitie, pääsivät he kovin hitaasti kulkemaan. He toivoivat kuitenkin, että kun he koko yön ajavat eivätkä viivy suotta syöttöpaikoissa, he ehtivät keskiviikkoaamuksi Heinärannalle.
He ymmärsivät hyvin, että vastapuolue oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen, ja heidän poissaollessaan kokouksen hommannut. Mutta he luottivat kuitenkin muihin kyläläisiinsä, etteivät myönnä… Siitä huolimatta olivat he kumpikin kovin rauhattomia…
»Ei olisi kuitenkaan pitänyt lähteä», sanoi Anaski.
»Kyllä minäkin sitä mietin, mutta kuka arvasi, että niin pian kokouksen hommaavat», sanoi Ulrikki.
Tie oli huono, matka pitkä, ja aika kului.
Vasta keskiviikkoaamuna myöhään saapuivat he kotikylään, Sipillan kylään, ja saivat kuulla, että kylästä olivat kaikki miehet menneet Rantalaan meijerikokoukseen…