Jo kuului vihdoin puheenjohtajan ääni huutavan olemaan hiljemmin, jotta päästään keskustelun alkuun. Ja kun sorina vähän vaimeni, kuuli Mikko puheenjohtajan taas huutavan:
»Niinkuin kaikki tietävät, ovat muut osuusmeijeriämme koskevat seikat ja asiat selvillä. Nyt tässä kokouksessa, kuten kuulutuksessa on ilmoitettu, tulee vain ratkaistavaksi, kumpaanko ehdotetuista paikoista meijeri rakennetaan. Rakennetaanko se Pikku-Herralan tilalle vai Varesmäen Josefiinan lammashakaan…»
»Niin vain… niinpä tietenkin… Siitä nyt tulee kysymys», kuului joku myöntävän.
»Toivoisin kuitenkin», jatkoi puheenjohtaja, »että kokous muitta mutkitta pian tulisi yksimieliseen päätökseen, jotta rakennustoimi aivan heti voitaisiin panna alulle. Joutava viivytys on ajan hukkaa, ja joka päivä tekee meille kaikille vahinkoa, kun meijerimme on vuokrahuoneissa… Muutenhan konsulentti viime kerralla näistä asioista selvästi ja ymmärrettävästi puhui, niin ettei minun tarvitse siitä nyt enää tolkuttaa. Jokainen siis tietää, että se koskee jokaista…»
»Tietääpä tietenkin», kuului taas joukosta.
»Ja vielä pyydän huomauttaa, että konsulentti, jonka asiantuntemusta kukaan ei pystyne epäilemään, ilmaisi antamassaan lausunnossa käsityksensä olevan, että kaikista ehdotetuista paikoista, siihen luettuna Varesmäen Josefiinan lammashakakin, on Pikku-Herralan palsta sopivin… Ja kun…»
»Ei konsulentti tunne lähteitä eikä vesisuonia, ja ensimäinen ehto on, että on vettä viljalti», kuului Erkkilän Anaskin ääni.
Puheenjohtaja koetti jatkaa:
»Ja kun lisäksi vielä Pikku-Herrala antaa meijerille tulevan palstan ilmaiseksi ja vanhastaan on tunnettua, että Pikku-Herralan talossa on koko kylän paras ja kirkkain vesi eikä kaivo koskaan ole kuivunut, niin…»
Niin pitkälle ehti puheenjohtaja, mutta silloin nousi voimakas melu miesjoukossa, niin ettei toinen toistaan kuullut. Erkkilän Anaski laski sukkeluuksia ja nauraa remusi, Mäenpään Ulrikki pilkkasi Pikku-Herralaa ja huusi niin että naama punaisena hohti.