"Kyllä minä olen nähnyt hänet puutarhassa ja pellolla. Olen kummastellut ja ihmetellyt hänen sievää taloaan ja varsinkin puutarhaansa", vastasi Irja.
"Joo. Hän onkin etevä maanviljelijä ja ahkera ja siivo mies", alkoi rovasti, ja Irja sai kyselemättä kuulla kaiken sen, mitä toivoikin.
Papin poika hän oli. Kerran täällä kulkiessaan oli ihastunut seutuun ja tahtonut tänne asumaankin. Resuinen oli talo ollut ja maanviljelys kerrassaan alakynnessä. Muutamassa vuodessa oli Kanerva kaikki korjannut.
"Hän on kai rikas?" arveli Irja väliin.
"Eikö mitä. Mutta hän pystyy itse mihin työhön hyvänsä, ja ensi vuosina sanottiin hänen yötä päivää tehneen työtä. Semmoista talonmiestä ei näillä seuduin ole yhtään", kiitteli rovasti.
Irjalle johtui taas mieleen entinen kuva tyhmästä papinpojasta, joka ei pystynyt muuhun kuin maanviljelijäksi. Hän oli sellaisia nähnyt ja kuullut muiden sellaisista puhuvan. Ja samassa hän alkoi epäillä, ettei tämä Kanerva kuitenkaan sopinut olemaan Yrjö Kanerva.
"Sepä on kumma, että papinpojasta on tullut vain maanviljelijä, talonpoika", sanoi hän kuin säälien.
"Jaa, se ei ole mikään häpeä. Se on päinvastoin kunnia. Sen minä sanon", sanoi rovasti päättävästi.
Mutta Irjan teki mieli saada varmuus Yrjö Kanervasta, ja hän virkkoi:
"Onhan niitä paljonkin herraspoikia, jotka eivät… joilla ei ole lukupäätä…"