Hän kaivoi reen sevistä säkin, joka oli puolillaan kalua, nosti sen selkäänsä ja kantoi mökkiin. Kirkas tervastuli loimotti takassa, ja Irja näki ikkunan kautta kaikki sisälläolijat. Hän näki nuorennäköisen naisen, jolla oli tavattoman kauniit ruskeat silmät ja pitkä, musta palmikko. Siellä oli vanhempikin nainen, joka näytti olevan mökin emäntä. Irja huomasi, että nuoren naisen kasvot ilostuivat, kun Kanerva säkkineen meni sisälle. Hän kuuli heidän puhuvan, mutta sanoja hän ei eroittanut. Mutta hän oli ymmärtävinään, että tuo nuori nainen katseli Kanervaa kovin hellästi ja piti hyvästellessä liian kauan kättänsä Kanervan kourassa. Mitähän tämä oli? Mikä oli tuo nuori nainen? Ja mitä varten Kanerva juuri heille toi joulutavaraa?
Irjalle jyskähti mieleen vaikka mitä. Kanervalla oli sittenkin vanhoja syntejä, vaikka häntä niin pyhänä pidettiin. Tuo nuori nainen?
Tultuaan takaisin ja alkaessaan palauttaa hevosta kotiin päin Kanerva sanoi:
"Heillä olisi ollut valmista kahvia, mutta en tahtonut teitä viivyttää.
Odottavan aika käy pitkäksi."
Irjan huulilla pyöri jo pureva vastaus, mutta koettaen hillitä luontoaan hän sanoi:
"Siinä mökissä oli komea ja sorea tytär."
"Niin todellakin. Hän on hyvin kaunis. Hän on muuten palvellut minulla kaksi vuotta."
"Vai niin. Onko hän se nainen, jonka kanssa olette ajatellut naimisiin?" kysyi Irja innokkaasti.
"Kuka teille niin on sanonut?"
Kanerva kysyi sen niin omituisella äänellä, että Irja säpsähti. Ja samalla hänelle juolahti mieleen, että Kanervan ja tuon naisen kesken oli sittenkin jotakin, josta Pitkä-Riika ei ollut tahtonut kertoa.