Irja turvausi Kanervan selän taakse ja tarttui häntä käsivarresta molemmin käsin kiinni.
Musta juoksi, niin että reki tuntui hyppelevän perässä. Talojen ohi meni että vilahti, ja metsät vilkkuivat kahden puolen.
Vastaleessa Musta asettui kävelemään.
"Peloitti?" kysyi Kanerva, kun Irja hellitti kätensä hänen käsivarrestaan.
"Ei minua teidän kanssanne peloita", vastasi Irja.
Hetken äänettömyyden perästä Kanerva virkkoi:
"Irja… Irja. Kuinka tuo nimi on minusta kaunis ja soma."
"Onko? Ja toiset sanovat sitä rumaksi. Tunnetteko ketään muuta
Irja-nimistä henkilöä?"
"En ketään. Mutta olen aina ajatellut, että se on sievä nimi."
He alkoivat lähetä pappilaa.