Nyt alkoivat kummalliset yöt ja päivät. Hän oli kuin huumauksessa; väliin villi riemu täytti rinnan, väliin hirvittävät tuskat repivät sydäntä. Hän kokosi kaiken voimansa ja kuntonsa, koki tyyntyä ja punnita asioita. Mutta hän ei onnistunut. Öin, päivin mellastivat oudot tunteet hänen sydämessään ja tekivät elämän kamalaksi ja ikäväksi…
Vihdoin hän sai voimia sen verran, että kykeni töihin, ja hän tekikin kuin villinä vihassa tai niinkuin olisi tahtonut ajaa siten kauas pois mielestään ihanat kuvittelut ja sydämestään vienot lemmenlaulut. Mutta yhä voimakkaammaksi paisui hänen lempensä, yöt olivat yhä unettomammat, ja päivät pitkät ja pilviset. Hän oli horrostilassa, osaamatta enää itse punnita ajatuksiaan. Ja kun hän iltaisin kovan päivätyön jälkeen asettui levolle, karkoittivat kuvittelut unen silmistä ja hän heräsi omiin tuskanhuutoihinsa.
Kaunis oli se maailma, jonka hänen mielikuvituksensa loi pitkinä talviöinä. Se oli vielä kauniimpi, vielä puhtaampi kuin se satumaailma, jota hän oli aarteenansa pitänyt. Se oli rohkea kuva todellisesta onnesta ja siitä elämästä, jota hän kuvaili Irjan kanssa elävänsä. Ei se kullalta kimmeltänyt, mutta siinä oli rakkautta rajattomasti, onnea ja iloa… niin herttaisen hauskaa elämää kotilieden ääressä.
5.
Otteita Irjan muistikirjasta.
Ensi lehdellä:
Olen nyt varma siitä, että hän rakastaa minua, mutta hän ei uskalla sitä sanoa. Hän on kuin lapsi vielä, niin viaton ja kokematon. Eilen illalla, kun tapasin hänet tiellä ja puristin hänen kättään, tunsin, että se vapisi. Vähemmällä ovat muut rakkautensa ilmoittaneet. Kun kerran tai kaksi olen silmästä silmään katsonut ja vähän hellemmästi puhunut, niin silloin he ovat juttunsa aloittaneet.
Minulla ei ole oikeastaan mitään häntä vastaan enää. Hän on kyllä ruma. Mutta hänessä on kuitenkin jotakin erinomaisen miellyttävää, miehekästä ja somaa. Hän ei ole ikänänsä ennen rakastunut, ei koskaan elänyt naisten parissa, olen sen jo aikaa huomannut. Mutta hän on liiaksi tunteellinen ja maalaiseksi naurettavan romantillinen. Minä kuuntelen kuitenkin hänen puheitaan suurella nautinnolla, sillä hän puhuu hyvin ja on kai paljon kokenut. Ei hänen äänensäkään ole soinnuton. Ellei hänellä olisi niin iso suu ja niin liian vaaleat hiukset! Tämmöisellä seudulla, jossa ei ole muita nuoria, hän sentään menettelee hupina.
Saapa nähdä, kuinka kauan hän voi hillitä tunteitaan! Odotan vain, että hän kosii minua. Kaikkien laskujen mukaan ei siihen pitäisi olla kauan. Olisi todella hauska kuunnella sitä sanatulvaa, jota hän luullakseni kosiessaan käyttää. Epäilemättä hän on tunteellisin kaikista kosijoistani, ja siksi hän minua niin viehättääkin. Hänen kanssaan saan leikitellä kuin viattoman lapsen kanssa.
Tätä kirjoittaessani näen valon tuikkivan hänen huoneensa ikkunasta. Olen aivan varma, että hän kirjoittelee jotakin, ehkäpä novellia, taikka jos hänellä on muistikirja, niin hän täyttää sen lehdet lemmenrunoillaan. Raukka! Väliin hän sentään minua säälittääkin. Mutta kai hänen kuitenkin pitäisi ymmärtää ja älytä, etten minä viihdy elämään köyhän maanviljelijän kanssa, jolla jokapäiväinen leipä on niin lujassa…