Seuraavana päivänä hän antoi lapsille lupaa.
Ja läksi muutamien oppilaittensa kanssa hiihtoretkelle ja mäkeä laskemaan Vasuharjulle. Irjan oli äärettömän ikävä ja häntä kaiveli se huhu, josta Pitkä-Riika oli kertonut. Mitä ne hänestä tiesivät? Ei mitään. Hänellä oli ollut kosijoita joka sormella. Hän oli jaellut rukkasia oikeaan ja vasempaan, ja sillä hyvä. Se ei kuulunut keneenkään. Kaikkein vähimmin rovastinnaan.
Tie Vasuharjulle kulki Kanervan pihan läpi, ja Irja hiihti oppilaineen sen kautta. Hän ei ollut ennen sitä kulkenut, mutta päätti mennä, kun Kanervakaan ei ollut kotona.
Mutta juuri kun hän pääsi pihalle, ilmausi vanha taloudenhoitajatar kuistin eteen jauhovakka kainalossa. He olivat Irjan kanssa hyviä tuttavia, ja Irja oli Taavalta lainannut yhtä ja toista pienempää talouskapinetta. Kun Taava vaatimalla vaati Irjaa sisälle juomaan kupin kahvia, ei Irja isosti vastustellut, sillä hän oli utelias näkemään, miltä huoneissa näyttäisi. Olisiko siellä niin somaa kuin päällä päin?
"Meillä ei ole muita huoneita lämpiminä kuin pirtti ja minun kamarini. Isännän huonekin on ollut kylmillä siitä asti, kun hän läksi tukinajoon", sanoi Taava, kun he tulivat pirttiin.
"Onpas tämä siisti ja hauska pirtti", sanoi Irja ja silmäili ympärilleen.
"Tulkaa tänne minun kamariini. Tässä sattui olemaan valmista kahvia ja vereksiä nisuja, niin tarjoisin…"
Taava toimitti Irjan istumaan kamariinsa ja meni hommaamaan kahvikaluja. Sillä välin oli Irjalla tilaisuutta katsella ja arvostella. Taavan huoneesta oli ovi saliin ja kamariin. Irja avasi salin oven ja kurkisteli sisälle. Se oli iso, hauska huone yksinkertaisine, mutta aistikkaine huonekaluineen. Ja loukossa oli Runebergin rintakuva mustalla pöydällä… Irja arvosteli kaikkia huonekaluja erikseen, katseli Runebergin rintakuvaa ja huomasi senkin, että huoneesta oli hauska näköala puutarhaan ja kauas toiselle puolen joen…
Hän tahtoi vielä nähdä, mihin toisesta ovesta pääsisi, ja avasi sen…
Mutta samassa Taavakin kahvitarjottimineen kerkesi ja virkkoi: