"Fröökynä tahtoo nähdä muitakin huoneita…"
"Näin, ettei ovi ollut lukossa, niin avasin… Tämäpä onkin hauska ja sievä huone. Kuka tässä asuu?"
Irja silmäili mielihyvin pieneen huoneeseen, astui yli kynnyksen keskelle lattiaa ja ihmetteli. Huone oli kuin jotakin asukasta varten sisustettu. Irjan silmä pysähtyi ensiksi pieneen päästävedettävään sänkyyn; se oli kukkurallaan makauksia, joiden peittoina oli niin hohtavan valkoinen liina, että silmiä huikaisi. Pienoinen pöytä oli ikkunan alla. Siinä oli hyvin sievät kirjoitustamineet ja Juhani Ahon teoksia. Kaikki muukin huoneessa näytti niin somalta ja sievältä.
"Kuka tässä nyt asuu?" kysyi Irja uudelleen, kun Taava ei mitään vastannut.
"Eihän tässä asu ketään. Eikä ole asunutkaan… tämän isännän aikana. Vai on tämä fröökynästä sievä huone! Kyllä tämä onkin. Hauskin kaikista."
Irja huomasi, että ikkunasta oli hyvin kaunis näköala metsään päin.
Sieltä näkyi Vasuharjun kalju laki ja pitkä petäjikkö sen kupeelta.
"Mitähän varten tämä huone on? Tämä sopisi naiselle mainiosti", virkkoi
Irja kahvia juodessaan.
"Emäntäänsä varten kai se lienee tämän valmistanutkin. Vaikken minä ole sitä koskaan uskaltanut kysyä", selitti Taava ja katseli syrjäsilmällä Irjaan.
Irja tunsi punastuvansa ja koetti painaa kättä silmille. Taavan silmä oli terävä ja musta kuin hiili ja näytti tunkeutuvan sisimpään salaisuuteen.
"Kelpaa kai tähän tulla, kuka tuo sitten lieneekin… Vaikka olisi hyvin likellä", sanoi Taava ja hymyili.