Ja kun Irja näytti rupeavan poislähtemään, puheli hän:
"Mikä liekin tullut meidän isännälle, kun aivan äkkiä läksi tukinajoon, vaikka olisi ollut kotiajoakin vielä. Se onkin ollut niin kumma kaiken syksyn ja talven. Lukon takana istunut kuin pahantekijä. Ja lukkoon pani huoneensa oven lähtiessään nyt, vaikkei ennen ole koskaan lukinnut. Siinä huoneessa olisi fröökynällä katselemista, mutta ei päästä sisälle. Kirjojakin iso hylly. No, niinkö olikin kiire?"
"Lapset odottavat pihalla. Me aiomme hiihtää Vasuharjulle", sanoi Irja hyvästellessään.
He hiihtivät Kanervan pihasta lähtevää metsätietä pitkin metsään päin. Tie kohosi tasaisesti loivaa vastaletta, kunnes metsän rinnassa jyrkkeni, niin että piti lujasti työntää sauvoilla. Lapset hiihtivät edellä, Irja perässä.
Hänen mielensä oli niin omituisen raskas, tuntui kuin olisi ikävä. Hauskan romaanin hän täällä eläisikin, jos Kanerva olisi oikein kaunis mies, ajatteli hän. Jos hän olisi niin kaunis kuin hän on romantillinen ja soma… niin me eläisimme täällä hauskan unelman…
Hän seisahtui suksilleen ja silmäsi taakseen. Hän näki sievän ja mieluisan maiseman, niinkuin jossakin hyvin kuvatussa kertomuksessa. Kanervan talo näytti niin viekottelevan kodikkaalta, kun aurinko kultaili etelänpuolisia ikkunoita ja savu sankkana kohosi tyyneen ilmaan…
Mutta kun he saapuivat Vasuharjun korkeimmalle huipulle, laajeni näköala yhä avarammaksi. Näkyi koko kylä leveän joen kaltevalla rannalla. Koulusta näkyi mäntyjen yli katto ja palanen punaista seinää. Mutta Kanervan rakennus näkyi kokonaan. Toiselta puolelta jokea näkyi suuria vaaroja vierivieressä. Valkoiset hanget peittivät niiden lakia, mutta sieltä täältä työntyi musta kallionkieleke vaaran kupeesta. Samannäköisiä kukkuloita oli niin kauas kuin silmä kantoi. Irja katseli ihastellen ja melkein oli itselleen suutuksissa, ettei ollut tullut useammin täällä Vasuharjulla käyneeksi.
"Missä ovat Repo- ja Karhuvaara?" hän kysyi lapsilta.
"Tuo on Repo, jonka laidassa kasvaa mäntyjä, mutta Karhuvaara on tuo tuolla… tuo hyvin suuri… joka paistaa kuin luminen linna", kertoivat lapset ja näyttivät Irjalle.
Se olikin todella uljaannäköinen vaara, oli kuin tunturi, ja sen puuton laki kimalteli niin kauniisti talviauringon säteissä.