Mutta ehdittyään Kanervan tienhaaraan hän näki Pitkän-Riikan kävellä roivivan Kanervan pihasta.
"Kuka tuo herra oli?" kysyi Riika Irjalta ja viittasi tielle, jossa outo oli menossa.
Riikan silmät kiilsivät pirullisesti, ja suu vetäysi ivahymyyn.
"Mikä herra?" kysyi Irja välinpitämättömästi.
"Tuo, jota te nyt hännitätte", vastasi Riika ja lähti kävellä roivimaan.
Irjaa harmitti kovin. Hän teki äkkiä päätöksensä ja lähti takaisin koululle päin. Hän näki Riikan monta kertaa kääntyvän katsomaan, mihin päin Irja lähtisi.
Pahoilla mielin ja pettyneenä hän palasi koululle ja alkoi selailla muistikirjaansa.
8.
Yöllä oli kylmännyt, ja märkä lumenpinta oli kohmettunut kovaksi ja kestäväksi. Irja oli viettänyt unettoman yön ja nousi ja pukeutui jo ennen päivännousua. Kun hän laskeusi alas koulun pihalta Kanervalle päin, näki hän Kanervan jo seisovan kujalla. Hän heilutti lakkiaan Irjalle. Irja käveli suoraan hankea pitkin peltojen poikki Kanervalle ja viittasi nenäliinallaan vastineeksi. Kanerva oli takkisillaan, uumillaan ommeltu ja koristettu vyö, jossa riippui lappalainen puukko. Irja oli keveässä kävelypuvussa, päässään erittäin sopiva musta lakki. Hän oli koettanut pukeutua niin vaatimattomasti kuin suinkin, mutta samalla aistikkaasti. Ja hän huomasi heti Kanervan riemuitsevasta katseesta, että hän oli tehnyt miellyttävän vaikutuksen.
Aamu oli kylmähkö vielä, sillä aurinko ei ollut noussut. Mutta ilma tuntui raittiilta ja taivas näytti suunnattoman korkealta ja vaalealta.