»Vai maalari! No kumma, kun ette papiksi ruvennut niinkuin pappakin…»
Näin on hauskempaa…»
»Vaan ovatpahan toiset veljet viroissa… Kuka niitä tauluja ostaakaan!»
Alakylän isäntä tuntui pitävän Martin taidetta varsin joutavana.
Mutta Martti mietti mielessään: — Jospa sinä ukon rähjä tietäisit, kuinka minä tätä Pohjolaa rakastan ja kuinka aion tämän tehdä tunnetuksi niillekin, jotka eivät muuta tästä ole kuulleet kuin ehkä nimen!
Hevonen juoksi eteenpäin ja Martti vaipui omiin ajatuksiinsa.
Hänen iloaan häiritsi eräs seikka. Hän oli ulkomaanmatkalla tutustunut laulajatar Elli Merikariin, joka samoin kuin hänkin oli opintomatkoilla. Oli sattunut, että joutuivat pitemmän aikaa olemaan yhdessä, ja niin heidän suhteensa muuttuivat…
He menivät kihloihin.
Martti oli kertonut Ellille kaukaisesta kodistaan Lapin tunturien partaalla, selittänyt ja kuvaillut Pohjolan ihmeellisiä kesäöitä ja paljon outoja asioita puhunut revontulien ja porojen maasta. Elli ei niistä mitään tiennyt, sillä hän oli Helsingin lapsi eikä ollut koskaan pohjoisessa käynyt…
Mutta nyt hän oli aikonut käydä Martin maailmaa katsomassa…