Nyt, kun hän tuota kihlaustaan järkevämmin ajatteli, tuntui hänestä, että se oli ollut lapsellinen teko, jonka oli molemminpuolisesti aiheuttanut koti-ikävä. Hän oli kyllä uskonut tunteittensa lujuuteen ja pysyväisyyteen, mutta erottuaan Ellistä, joka vielä jäi ulkomaille, oli häntä alkanut kaduttaa. Se häiritsi nyt hänen iloaan, varsinkin kun muisti, että Elli oli juhannukseksi tulossa tänne…

Ja vaikka hän nyt, kun näki tutun Pohjolansa edes sään, hetkeksi unohtikin rakkausseikkailunsa, johtui se sittenkin mieleen ja oli kuin painajaisena siinä vapaudessa, jota hän povessaan tunsi.

Mutta kun kylien välinen vaara jäi taaksepäin ja kirkonkylän ensimmäisiä mökkejä alkoi näkyä tiepuolessa, unohti Martti taas »ulkomaisen rakkautensa». Hänestä näytti kuin kaikki mitä hänen silmäänsä sattui hymyilisi hänelle. Korkea kuusikkoharju, joka juoksi kylän taitse, joen mukaan selkärankaansa notkistellen, näytti viittovan ja huutavan hänelle: Tervetuloa takaisin!… tervetuloa takaisin! Jopahan saavuit! Olemme sinua ikävöineet.

Jo näkyi pappila korkean niemen nenästä ja pappilan takaa kirkkomaan kuusien yli tapulin ja kirkon mustat ristit ja palanen jyrkkää kattoa. Tie kulki luikerrellen talojen ohitse ja pihojen poikki, joskus aivan joen korkean törmän kamaraa, joskus poiketen vainioille ja peltojen poikki mutkitellen.

Länsituuli puhalteli lauhasti, mutta pohjoinen taivaanranta kimalteli kirkkaan kylmästi, ja lumiset vaaran laet kuin vaalensivat jo ennestään vaaleaa silkinhienoa taivaankantta. Jo eroitti silmä pitkän viiritangon, joka kohosi tallin eteläpäästä, puutarhan nuoret puut ja ullakkokamarin suuren, valkopuitteisen ikkunan…

Ja nyt ei enää ollut matkasta jälellä kuin lyhyt talonväli…

Martti näki jo pihalle, jossa joku lakaisi roskia karjaladon luona. Tuvan puolelta juoksi joku nuori tyttö hirveää kyytiä pihan poikki isolle kuistille, jonka molemmat ovet olivat auki. Martti näki vilahdukselta vain jonkun siekaleen pukua ja vaaleat hiukset, jotka pitkänä palmikkona hulmusivat hartioilla, kun tyttö vauhdissa vilahti kuistille…

Se oli Anna!

Martti ei ollut koko taipaleella muistanut Annaa, mutta nyt, kun hän tunsi tytön, tulvahti hänen mieleensä kuin padon takaa muistoja lapsuusvuosilta. Ja vaikka pappilan pihaan oli enää vain lyhyt matka, ehti hän muistaa monta hauskaa tapausta kesäisiltä retkiltä karjakartanolle ja monta valoisaa yötä, kun Annan kanssa kävivät harrinongella nivoissa ja rantapatojen korvissa…

Anna oli näinä vuosina varmaan varttunut ja viisastunut!