Nyt kääntyi hevonen pihaan.
Martti näki isänsä tulevan kuistille avopäin ja äidin rientävän hänen jälessään pihalle kuistin eteen… näki isän hymyilevän ja äidin viittovan…
Mutta äidin takaa hän näki Annan suuret siniset silmät, joiden ilme oli ilon ja pelon välillä. Hän irtautui äidin syleilystä ja riensi Annaa vastaan ja riemullisessa onnessaan sulki Annan syliinsä niinkuin veli kauan kaivatun sisarensa…
4.
Keväthuurteen peittämien lehtipuittensa keskellä pappila vielä nukkui varhaisena huhtikuun aamuna. Yökylmä oli hopeaharsoon peittänyt metsät ja maat, ja tyyni, liikkumaton rauha oli luonnossa, kirkkaan päivän nousua odotellen.
Hyhmäinen lumi oli kovettunut heliseväksi hangeksi, joka vastasi jalkaan kuin syysrouta ja karahti joka askeleella.
Lapsellinen, poikamainen ilo täytti nuoren taiteilijan rinnan, kun hän raikasta aamuilmaa hengittäen lähti nousemaan pappilan mäkikujasta Takaharjun kuusikkoa kohden. Tutun äänen päästi kovan hangen routa, ja virkistävän kylmästi kosketteli tuulahdus poskipäitä.
Mikä erinomainen hanki ja kumman valoisa kevätaamu!
Kuin häntä varten! Hänen suurta unelmaansa varten!
Hän käveli melkein hyppien. Kaikki herraslekkeet ja kankeat suuren maailman kahleet oli hän riistänyt yltään ja pukeutunut paulakenkiin ja vanhaan metsästystakkiinsa.