Hänen edessään taasen kohosi valtava jättiläinen louhikkoinen, komerokylkinen Kontiovaara, jonka kupeille sinne tänne jokunen lahopää petäjä oli jäänyt kelottumaan. Mutta huipulle oli vielä huikea vastale, syvärotkoinen vaaran laita taivallettava. Hän kierteli syvimpiä rotkoja, joita koko talven lumi ei ollut jaksanut upottaa. Ja kuta korkeammalle hän nousi, sitä laajemmaksi kävi näköala ja sitä suurempaa riemua hän tunsi. Kotoinen kyläharju näytti nyt vihreältä palteelta, joka oli kuin kehyksenä johonkin pienempään tauluun. Mutta yli harjun näkyi lännen taivaan alta suurta, asumatonta erämaata silmän kantamattomiin ja pohjoisesta lumisia tuntureita ja mustia metsiä.
Korkeammalle! Huippua kohti!
Hän kiipesi nyt käsin ja jaloin jyrkkää rinnettä ylös ja ehti huipulle juuri kun auringon suuri, kellertävä ympyrä alkoi kohota idän ilmojen takaa…
Hän seisahtui, oli kuin lumoissa eikä tiennyt mihin ensiksi katsoisi.
Sillä halki suuren avaruuden levisi yhtäkkiä kultainen hohde, kimallellen ensiksi korkeimpien vaarojen huipuilla, jättäen lännenpuoliset kallioriutat varjoon…
Idän maailmalta päin, jonka helmasta päivä nousemistaan nousi, välkkyi koko ääretön, asumaton erämaa kuin kultamerestä, jonka pohjalta näkyi korkeampia ja matalampia kukkuloita, suuria jänkkiä, korkearantaisia metsäjärviä, hongikkorinteisiä harjunkupeita, metsikkösaajoja suurten soiden keskeltä ja metsäpalojen kuivettumia, repaleisia saloja…
Etelän ilmoilta käsin otti silmä jo asuttuja seutuja vaaleankirkkaan taivaanrannan tasalta. Näkyi leveän joen polvekkeita ja korkeilta rannoilta vankkoja kyliä, kirkkojen torneja naapuripitäjistä ja niiden takaa lientelevän pehmeä etelän taivas kapenevassa kaukaisuudessa…
Lännen puoli välkkyi kukkulaisena kiveliönä, valkopäävuorten huiput kimallellen ja sädehtien auringon kiillossa, syvien rotkomaisten laaksojen vielä varjoisa ollen.
Mutta pohjoisille maailmoille päin oli näköala kaikkein suurenmoisin ja kaunein. Vaarat olivat korkeampia ja tunturimaisempia; lumisine, puuttomine lakineen ne heijastuivat oudoissa väreissä tummansinervää, kylmänkankeaa ja melkein riemutonta Lapin taivasta vasten…
Siellä näkyi suuria järviä ja yksinäisiä taloja järvien niemissä, luikerteli mutkaisia metsäjokia järvestä toiseen, ja suuria, aukeita jänkkiä yhdisti maisiin maihin kiemurtelevana palteena metsäinen saajo…