Pystyisikö hän koskaan kuvaamaan näkemäänsä? Semmoisena kuin se on tämän korkean vaaran päältä katsottuna?

Mutta vaikka hän käsittikin työnsä vaikeuden, pulpahti mielessä rohkea tuuma, ja pitkä elämä oli vielä edessä. Ja hänen intonsa, halunsa ja työkykynsä oli vielä kulumaton!

Hän saapui vaaran alle, laajan jänkän laitaan.

Kyläläiset palasivat jo metsämatkoiltaan, ja hän näki pitkiä honkakuormia toisen toisensa perästä ilmestyvän metsän peitosta aukealle jänkälle ja siitä nauhana juoksevaa metsätietä painuvan kyläharjua kohti. Hänkin oikaisi suoraan jänkän poikki kyläharjulle päin.

Aurinko oli noussut korkealle, ja aukealla jänkällä lämmitti jo niin, että avoimeksi sulaneen suomättään juuressa hanki sosehti. Etelästä tuntui käyvän leuto tuulenhenki, ja lämmin päivä kai tulisi taas.

Saapuessaan kyläharjun laitaan hän kuuli metsästä päin poronkellon kalkkaisevan niinkuin se tahtiinsa kalkkuu poron kävellessä. Ja hetken päästä hän näki puiden välistä poromiehen istuvan pienen honkakuorman päällä ja tasaista kulkua ajelevan hankea pitkin harjun laitaa. Kun poromies ilmestyi aukeammalle paikalle, tunsi Martti Jäkälärovan vanhan Erkin, joka porollaan palasi honkametsästä.

Ukko istui allapäin ja antoi tasaisen elukkansa höllin hihnoin kävellä somaa tien jälkeä, joita näinä hankiaamuina oli metsillä kulkenut. Ei kuullut, vaikka Martti käveli aivan viereen. Poro silmäsi Marttiin, mutta jatkoi matkaansa tasaisesti.

Omituinen ukko ja vanha kuin taivas. Parta oli aivan harmaja, mutta mustissa hiuksissa ei näkynyt ainoatakaan harmaantunutta karvaa. Martti muisti hänet varhaisimmasta lapsuudestaan. Monta leikkiä olivat Annan kanssa leikkineet niin Jäkälärovan pirtillä kuin sen lähellä olevan Haltiain kiven päällä. Ja samanlainen oli ukko vieläkin. Ei näyttänyt näinä viimeisinä vuosinakaan muuttuneen. Samat olivat teräväin silmien katse, ja otsan syvät rypyt, jotka kulkivat kahtena suurena vakona poikki otsan ohimolta toiselle. Noita vakoja oli Martti lapsena pelännytkin…

Martti asteli kuormallisen kelkan vieressä, Erkki istuen harareisin sen päällä.

»Jo minä Annalta kuulin», kertoi Erkki. »Vaan jos sinä aiot taivaan valkeutta maalata, niin sanon, että Herra yksin on valkeus… 'Sinä, Jumala, puetat itses valkeudella niinkuin vaatteella'… sanoo pyhä sana.»