Miksi olikin hän mennyt kihloihin?
Vaikka hän olikin ollut onnellinen ensi lemmessään, oli häntä kuitenkin alkanut painostaa tunne, ettei hän ollut oikein vapaa. Eihän hän kuitenkaan ajatellut eikä aikonut avioliittoon vielä pitkään aikaan… Hänen suuret unelmansa olivat vielä kaukana…
Näillä keväisillä hankiretkillään oli hän unohtanut koko kihlauksensa, oli tuntenut itsensä vapaaksi ja poikamaiseksi. Mutta heti kun hän sen muisti, tuli hän alakuloisemmaksi…
Ei pitäisi sitoa nuorta elämäänsä mihinkään maailmassa hänen, joka elää ja kuolla tahtoi taiteelleen. Taide tarvitsee miehensä kokonaan, kaiken sydämen lämmön ja kaiken innon — koko elämän…
Hän koetti panna maata. Kaikki äänet olivat lakanneet. Ei hisahdusta kuulunut. Hän yksin valvoi valoisana yönä…
Kesäyö!
Anna oli sen sanonut! Ja hänen ajatuksensa siirtyivät polttavina uuteen ihmeelliseen tauluun »Kesäyö». Hänelle tuli ikäänkuin kuume, ja hänen täytyi nousta pois peitteen alta.
Kesäyö!
Mikä ihana, suuri ajatus! Isäkin oli kerran siitä puhunut.
Voi että hänen elämänsä riittäisi!