Anna ja Martti vaihtoivat silmäyksiä.
»Mutta eipä tiedä Kaisa, missä ne hyvät haltiat vieläkin asuvat!» sanoi
Anna.
»En tuota muista, ja lienenkö sen enempää kuullutkaan, vaan Jäkälärovan
Erkki, äijävaarisi, kuuluu muistavan ja tietävän.»
»Tiedän minäkin nyt», ilmoitti Anna.
»Tiennet hyvinkin. — Vaan laskehan nyt lisää kahvia… Minun pitää lähteä lehmät kytkemään», arveli Kaisa, kävellen kuppineen takan luokse.
Ja kun oli kahvit juotu, poistuivat kukin toimiinsa. Martti aikoi mennä katselemaan mäenlakiharjulle entisiä linnunpyyntipaikkoja, ja Anna jäi hommaamaan pirttiin.
8.
Loistava ilta tuli, valoisa ja lämmin.
Siintävänä, nuoren lehden peitossa, uinahti kiveliö, välkkyvien valojen sitä suudellessa. Kaiku kierteli salojen halki, ja vaarojen huiput kimaltelivat. Aukeat jänkätkin paistoivat vihannilta, ja erämaassa sykki nuori elämä.
Samoja polkuja, joita olivat tulleetkin, menivät Martti ja Anna takaisin. Anna kulki taas edellä, Martti perässä. Metsässä vallitsi suuri rauha, sanaton ilo, joka kuiski jokaisesta puusta, välkkyi jokaisen vaaran huipulta ja sykki erämaan riemuitsevasta sydämestä.