»Aurinko nousee jo… katso, kuinka kotisuvanto jo välkkyy sen paisteessa…»
»Kerro nyt se tarina tästä kivestä», pyysi Martti. »Koko kylä nukkuu, Jäkälärovassa nukutaan, pappilassa ja joka talossa… Mikä ihmeellinen yö!»
He istuivat vierekkäin kivelle.
»Minä kerron nyt», lupasi Anna.
Annan käsi oli polvella, melkein Martin käden vieressä.
»Saanko pitää kättäsi omassani niin kauan kuin kerrot?» pyysi Martti.
Anna laski kätensä Martin käteen, mutta kun Martin sormet koskivat ranteeseen, tunsi hän, kuinka valtimo löi rajusti.
»Kerro nyt… minun on nyt niin äärettömän hyvä olla», sanoi hän, mutta nyt hän tunsi Annan käden vapisevan.
Kumpikaan ei katsonut toistaan silmiin, ja Anna aloitti:
Maailman alussa oli kaksi veljestä, Pakkanen ja Halla. Pakkanen joutui pohjoisille maille ja Jäämerelle asti, mutta Halla siirtyi vähitellen pohjoiseen sen mukaan kuin ihmisetkin ympäri maailmaa hajaantuivat. Pakkasella oli töitä joka talvi, mutta Halla näki nälkää etelässä ja siirtyi vähitellen pohjoiseen, sen mukaan kuin viljan viljelyskin. Halla kokosi rikkauksia tullessaan ja siirtyi vihdoin tänne Lapin perukoille. Halla ja hänen väkensä asuivat silloin niinkuin nytkin asuvat — suurten puuttomien jänkkien ja soiden kylmissä kaltioissa.