Silloin Anna toi kahvivehkeet pöydälle.
Jos hyvin käy, on meitä parin päivän perästä tässä useampi pöydän ympärillä», virkkoi rovasti Annalle.
Tytön poskille nousi kaunis puna, ja silmäin loiste kirkastui yhä.
»Jos oikein hyvin käy, saattaa Martti olla täällä jo tänä iltana», sanoi ruustinna.
Jaa. Se riippuu siitä, milloin joutuu lähtemään sieltä Helsingistä», arveli rovasti. »Nyt alkavat parhaat hanget, joita hän toivoi! Joutukoonpa nyt ennenkuin hanget loppuvat!»
Rovasti oli erinomaisen hyvällä tuulella. Hän oli lämminnyt omista nuoruudenmuistelmistaan ja oman mielensä runoudesta — niinkuin hän usein lämpeni, kun tuli puhe luonnon kauneudesta ja runouden maailmasta.
»Annan pitää näyttää minullekin runojaan», hän sanoi hymyillen.
Tyttö karahti tulipunaiseksi kasvoiltaan, juoksi keittiöön ja mennessään sanoi:
»Täti on juorunnut!»
»Jaa, jaa… arka on kohta, näemmä», hymähti rovasti. Ja ikäänkuin äskeisiä mietteitään ja tunnelmiaan jatkaen hän virkkoi: