»Nyt me, Anna, panemme parastamme, toivottua vierastamme varten.»
Martti on varmaan nyt unessa, koska ullakolta ei kuulu mitään liikettä.
Nuku, rakastettuni, unelmieni ja nuoruuteni sulho! Minä rakastan sinua sittenkin, vaikka täältä siirtynet lämpöisempiin maihin. Lähetän terveiseni ja palavat rukoukseni sinun luoksesi, — lähetän näin valoisina kesäöinä ja revontulten hulmutessa talviöinä! Aina, aina. Sillä sinun onnesi on minunkin onneni.
Isätön, äiditön, koditon ja turvaton! Uskallanko minä näin ajatella ja näin kirjoittaa? Mutta ei minua tunto soimaa. Minusta tuntuu niinkuin hyvä Jumala katsoisi olkani yli jokaista sanaa ja jokaista kirjainta eikä käske panna pistettä. Miksen siis kirjoittaisi!
* * * * *
Pari päivää on kulunut.
Työtä ja kiirettä on ollut aamusta iltaan. Ilma on edelleen kirkas ja kuulakka, yö ja päivä ovat yhtä valoisat. Valoisat yöt, joita rakastan! Ihmeyöt, joina lintujen laulu ei koko yönä lakkaa! Minä olen nuori ja nautin, enkä tunne väsymystä. Koko viime yönkin olin valveilla. Koko kirkonkylä valvoi. Kuka tämmöisinä öinä hennoisikaan nukkua! Iloinnevatko muut nuoret tytöt näin tästä valon ajasta kuin minä! On niin kummaa olla. On ihanaa ja surullista samalla. Laulaa tekisi mieleni. Minulla onkin laulu kesäyöstä, jonka jo kansanopistossa tein. Mutta minulla on nyt siihen paljon lisäämistä, paljon… paljon. Siitä tulee kaunis laulu — kauniimpi kuin nuoren Sallan ja uljaan Juho metsästäjän…
Minulla olisi niin kovin paljon kirjoittamista, menisi päiviä, viikkoja, enkä sittenkään ehtisi sanoa puoltakaan kaikesta siitä, mitä tänä kesänä olen tuntenut. Säilytät ne vastaisen varalta ja ilokseni niistä lauluja laadin. Sillä sydämeni on täysi, täysi.
Tänään on Martti siirtynyt pois ullakolla ja jättänyt kevättaulunsa kesken. Hän on maalausvehkeineen siirtynyt Haltiain kivelle ja aloittanut suurta tauluaan »Kesäyötä». Kuinka siitä iloitsen! Siitä taulusta tulee se taikakalu, joka Pohjolan loiston näyttää etelän ihmisille. Nyt minä ymmärrän, miksi Martti on niin miettiväinen ollut. »Kesäyötään» on miettinyt. Kesäyön ihmevaloja.
Hänen katseensa oli kirkas, kun hän aamulla minulle virkkoi: