»Nyt minä siirryn Haltiain kivelle… Luuletko, että hyvät haltiat minua työssäni auttavat?»
»Auttavat ne… Ne rakastavat sinua, joka olet erämaan ystävä ja kiveliön veli, metsän poika, jonka hyväksi kaikkensa antavat…»
Niin hänelle vastasin, ja hänen katseensa oli niin kovin lämmin ja koko hänen olentonsa kuin kirkastettu.
Minä seurasin mukana, ja me kävimme torpassakin, — niinkuin ennenkin. Martti ja äijävaari ovat hyvät ystävät, vaikkei äijävaari jaksa ymmärtää Martin yrityksiä. Mutta hauskaa oli.
Nyt on hän varmaan kivellä ja on aloittanut työtänsä, sillä öisin aikoi hän työskennellä. Rakastettuni, unimaailmani sulho! Onnessa työskentele, ja antakoon valkeuden Herra siveltimellesi voimaa ja vauhtia!
Yksi asia on varma. Hän ei näytä isosti huolehtivan morsiamensa tulosta. Lipposet jalassa hän kulkee paitahihasillaan niinkuin ennen poikasenakin. Siten onkin hän kaikkein kaunein. Ei minkäänlaisia herrasvehkeitä. En ole yhtään kertaa nähnyt hänellä tuota kankeaa, korkeaa kaulusta, joka tekee hänet niin kovin juhlallisen näköiseksi.
Ruustinna on hänelle monta kertaa puvusta muistuttanut, mutta ei hän näy siitä välittävän. Nauraa vain ja sanoo, että hän tahtoo kaikin puolin nauttia vapaudestaan.
Tänä aamuna oli viimeksi puhe.
»Sinun pitää ruveta hiukan siistimään itseäsi sekä pukusi että muunkin puolesta», sanoi hänelle ruustinna aamiaista syödessä. »Ethän ole ajanut partaasikaan pitkään aikaan… Morsiamesi on pian täällä…»
Minä toin juuri ruokaa pöytään ja kuulin Martin naurusuin vastaavan: