Jospa nyt juhannus tulisi ja morsian, että tämä pingoitettu elämä pääsisi entiseen luontevuuteensa! Olen varma, että Marttikin tulisi iloisemmaksi. Ehkä hänen Ellinsä on hyvinkin rakastettava, vaikka minäkin toisin luulen. Mutta varmaa kuitenkin on, että joku syy on olemassa juuri hänessä, sillä Martti ei olisi minulle niin sanonut, kun kesäkartanolta palasimme.
Minun tekisi mieleni juuri nyt, kun muut pappilassa nukkuvat, lähteä Haltiain kivelle. Martti maalaa paraikaa. Nyt on sydänyön hetki, juhlallinen ja loistava! Sydämeni kuiskaa: mene Martin luo Haltiain kivelle, hän muistaa sinua… odottaa sinua! Tyynny, sydänraukkani! Ei Martti minua kaipaa. Minä näen hänet kivellä seisomassa telineen vieressä… ja hän katselee ikävöiden pitkin pappilasta tulevaa polkua…
Ei. Ei. Minä hourin ja haaveksin. Sydämeni on sairas, sairas, mutta rakkauttani en voi kuolettaa. Yhden ihanan yön jo olen viettänyt — siinä onkin kylliksi, ja siinä on minulle muistoja elämäni ajaksi.
Kuinka hirveän paha on ihmissydän! Nyt juuri ajattelen: Jospa hänen Ellinsä sairastuisi tai joku muu este sattuisi, ettei hän tänne asti tulisikaan.
Mikä hirveä, syntinen ajatus! Jumala, anna minulle anteeksi pahuuteni ja anna minulle voimia Martin onnen ja menestyksen hyväksi toimia.
Lintujen laulaessa käyn nukkumaan. Kesäyö, kesäyö!
* * * * *
Martti ei ole käynyt kotona laisinkaan.
Hän on nukkunut torpassa, äijävaarin pienessä, pimeässä porstuan kamarissa, ja öisin on hän maalannut. Tänään olen käynyt siellä ja Haltiain kivellä hänen »Kesäyötään» katsomassa. Kävin viemässä ruokaa hänelle.
Vasta juuri olen palannut.