* * * * *
Toin hänen terveisensä, ettei hän vielä malttanut tulla, hän tahtoi nauttia ja imeä kaikki, mitä kesäyö tarjosi.
»Hän ei enää liene oikeillaan koko poika», pahoitteli ruustinna. »Onko nyt enää suunnillakaan, että puuhaa siellä nälinkuoliaana eikä välitä mistään!»
Mutta rovasti myhäili herttaista hymyään.
»Niin tuleekin! Ei hän muutoin tosi taiteilija olisikaan, ellei kaikesta sielustaan antautuisi taiteellensa. Niin unohtaa taiteilija muun maailman, sillä taide tahtoo miehensä kokonaan.»
»Olkoon sitten», virkkoi ruustinna, mutta kun hän näki, että rovasti hyväksyi Martin hommat, tuli hänkin paremmalle tuulelle ja sanoi:
»Minkävuoksi hänestä nyt on tullut semmoinen kummallinen, härkäpäinen olento… ja lapsena oli niin herttainen ja kuuliainen…»
Rovasti sanoi:
»Se johtuu siitä, että hän nyt vasta on selvillä tehtävästään.»
Nyt vasta alan minäkin Marttia oikein ymmärtää, hänen taidettaan. Kuinka suuri onkaan hänen rakkautensa tähän luontoon! Kuinka syvät ja voimakkaat hänen tunteensa. Minä voin vain aavistaa…