Anna ei saanut kysymyksiinsä vastausta, ja levottomana hän saapui kesäkartanolle.
Karja oli jo kotiintunut, ja Anna tapasi Kaisan lypsämässä.
Ei ollut Kaisa kuullut Annan huutoja.
»Vaarat vetävät äänen näin poutailtana, ei se kuulu laaksoihin», sanoi hän.
Martti oli käynyt kesäkartanolla. Oli kirjoitellut ja piirustellut, mutta sitten äkkiä lähtenyt metsään päin aamulla.
»Mihin päin?» kysyi Anna, levottomuuden taas yltyessä.
»Jos oikein ymmärsin, niin ei muualle mennyt kuin Kavantojärvelle ahvenia onkimaan», selitteli Kaisa tietojaan. »Laitteli tässä ongenvapaa ja siimaa kuntoon ja haki lieroja tunkiosta… Mihinkäpä muualle olisi mennyt? — Mikä hätä siellä sitten on, kun vasiten on pitänyt hakemaan lähteä… onhan Martti ennenkin täällä ollut viikkomääriä…»
»Kun katosi sanaa puhumatta», virkkoi Anna nyt iloisempana ja kummasteli omaa tyhmyyttään, kun ei ollut muistanut Kavantojärveä eikä sen mustia ahvenia, vaikka ennen aina kesäisin kävivät siellä ongella.
»Oliko hän niinkuin ennenkin?» tiedusteli Anna vielä.
»Oli minusta nyt niinkuin vähäpuheisempi ja vakavampi», arveli Kaisa.