Rovasti loi häneen katseen täynnä herttaista hyvyyttä ja kuin lapsen iloa.
2.
Rovasti oli poistunut ruokasalista omaan huoneeseensa ja ruustinna ja Anna olivat menneet ullakolle siistimään etelänpuolista kamaria odotetun vieraan varalle.
Ullakkokamarit olivat olleet monta vuotta asukkaatta. Vanhemmat pojat olivat hajaantuneet ympäri Suomea. He olivat jo kaikin hyväpalkkaisissa viroissa ja naineita miehiä. Viimeksi oli Martti, ensimmäisenä ylioppilaskesänään, ullakkokamarissa asunut, ja siitäkin tulisi nyt kun kesään päästäisiin, kolme vuotta. Toiset pojat eivät olleet näinä viime vuosina kuin käväisemällä lapsuudenkodissaan käyneet.
Kaikki oli huoneessa säilytetty, mikä oli muistona Martista. Ruustinna oli koonnut kaikki pienimmätkin piirustukset ja akvarellit yhteen kasaan ja pannut pöytälaatikkoon. Lähtiessään oli Martti seinälle asettanut isonlaisen taulun, joka oli vain lyijykynällä piirustettu, mutta josta selvästi tunsi, ketä se kuvasi. Taustana oli korkea kuusikko, mökki kuusikon vieressä ja ukko poroineen ja puukuormineen metsästä palaamassa ja mökin luo saapumassa. Se oli tuttu kuva ruustinnalle ja Annalle. Siinä oli selvästi Jäkälärovan vanhan vanha Erkki poroineen pienen pirttinsä edustalla!
Tämä olisi pitänyt näyttää äijävaarille», naurahti Anna, kun he yhdessä asettivat kuvaa lujempaan. »Katsokaas vain, täti, kun toinen poskikin on enemmän pullollaan kuin toinen… siinä on mälli…»
Ruustinnakin katseli tarkemmin ja naurahtaen virkkoi:
»Todellakin… siinä on mälli niinkuin Erkillä ainakin…»
Molemmille oli heille hauskaa touhua huoneen siistiäminen, sillä odotettu vieras oli rakas ja kaivattu.
»Silloin kun Martti viimeksi oli kotona, sanoi hän, että pohjoispäässä oleva kamari sopi paremmin kesällä asuttavaksi ja tämä talvella», virkkoi Anna seisoen pöydällä ja pyyhkien isoja ikkunaruutuja.