Hän saa nyt asua kummassa enemmän miellyttää. Me varustamme molemmat kuntoon!»
»Hän sanoi, että näköala on pohjoiseen päin avarampi ja suurenmoisempi…» jatkoi Anna.
»Niinhän pappakin aina sanoo. Ja minusta on tästä niin hauska ja kaunis katsella etelään päin», tuumi ruustinna, tullen ikkunan ääreen.
He katselivat hetken molemmin ulos päiväpaisteiseen kevätluontoon. Täältä ylhäältä oli avara näköala leveän jokiuoman molemmille rannoille. Kirkonkylä muhkeine taloineen oli siinä lähellä pitkin polveilevan joen törmää, kuusikkoa kasvavan Taakavaaran kupeella. Etempää välkkyi joen huikaisevan valkoinen pinta, jyrkkien rantojensa välistä, siinsi taloja ja torppia etempää ja likempää jokirannalta ja niiden takaa valkopää-kukkuloita, jotka madaltuivat etelään päin ja loitolla kaukaisuudessa liittyivät kevätvaaleaan taivaanrantaan. Mutta erään suuren vaaran kyljeltä välkkyivät toisen pitäjän kirkon ikkunat auringon kiillossa, ja alempana kirkkoa, jokitörmää vasten, kirkonkylä. Sopi maantiekin näkymään aina toisen kylän, — Alakylän — rajalle asti. Se kulki hauskoina kaarina ja mukavia mutkia tehden kirkonkylän läpi. Nyt sen suuntaa olikin helppo silmän noutaa, kun sitä oli kevään päivä tummentanut.
»Kas vain, kun tähän näkyy maantie Alakylän rajalta asti», sanoi Anna, kun kurkoitti yläruudun läpi katsomaan.
Ruustinna oli sillä välin järjestänyt pöytälaatikkoa ja virkkoi nyt
Annalle:
»Meidän pitää jo tänä iltana tuoda tänne vesilasissa ruusujamme… niitä, jotka juuri ovat puhkeamassa…»
»Minä olen samaa miettinyt.»
Anna laskeusi pois pöydältä. Hänen poskensa hohtivat ja silmänsä sädehtivät. Ruustinna katsahti häneen ja hymähti. Anna oli näinä vuosina varttunut ja kaunistunut. Hänestä ei tiennyt oikein, mikä hänessä oikeastaan oli kaunista. Enimmin ehkä silmät, suu ja valkoiset hampaat. Vai tekikö hänet miellyttäväksi vain se, että hänen hipiänsä oli niin ihmeen hieno ja puhdas ja että koko olemuksesta aina kuin virtasi iloa ja päiväpaistetta?
Ruustinna oli tuntenut tytön äidin, joka heti Annan synnytettyään kuoli. Äitivainajansa näköinen Anna oli, vaikka hiukset olivat kullankellervät ja ohimoilta ja otsalta vähän kiharat. Äiti ei ollut niin sievä kuin Anna.