12.
Juhannusyönä istuivat Niemikallion rovasti ja ruustinna kuistilla. Kaikki palvelijat olivat menneet tanssiaisiin, jotka oli tapana pitää juhannusyönä Alakylän ja kirkonkylän välisellä vaaran paljukalla.
Kahden vanhat istuivat lempeänä, kirkkaana yönä. Kuistin molemmat ovat olivat auki, ja ihana ilma kesäisine tuoksuineen virtasi sisälle.
He olivat puhelleet äskeisestä tapauksesta, joka oli ollut sangen omituinen ja ainoa laatuaan, mitä koskaan olivat kuulleet. Martin suhteen he eivät enää olleet levottomia, sillä kesäkartanolta olivat kyläläiset tuoneet illalla tietoja, että Martti oli ollut siellä.
Mutta Martin pako, Ellin kummallinen käytös ja poislähtö sanaa puhumatta olivat asioita, joista ei näyttänyt selvää tulevan. Ruustinna oli kyllä aavistanut, etteivät Martin ja Ellin suhteet olleet semmoiset, joiksi Martti ne kotiintulonsa jälkeen oli selittänyt. Monta seikkaa oli sellaista, joista äidin tarkka silmä teki huomioita ja päätelmiä. Ensin Ellin kuva katosi Martin pöydältä, eikä Martti ottanut mitään keskustellakseen morsiamensa tännetulosta. Oli ja eli niinkuin ei morsiantansa vartoisikaan. Hänessä olivat heti alussa, kun kuuli Ellin olleen näyttelijättärenä, heränneet omat epäluulonsa, vaikkei hän niistä ollut rovastillekaan mitään puhunut. Ja sen hän oli myöskin huomannut, että Annan ja Martin välit eivät enää olleet samat kuin ennen.
Elli oli kuitenkin tehnyt alussa hyvän vaikutuksen ruustinnaan, mutta kun saatiin tietää, ettei Marttia kuulunut mistään, oli ruustinna nähnyt Ellissä tapahtuvan muutoksen, joka hänelle taas tuotti aivan vastakkaisen käsityksen Ellistä. Ja nyt, kun hän oli mennyt, tuntui hänestä, että niin oli parempi…
Rovasti ei ollut sekaantunut Martin kihlausasiaan, mutta sydämessään oli hän varma, että Martti rakasti Annaa. Martin kihlaus Ellin kanssa oli kai vain semmoista ajattelematonta lystiä, jota nykyaikaiset nuoret keskenään pitivät, sen tarkemmin tai painavammin asiaa ajattelematta.
Ruustinna oli keittänyt teetä ja toi nyt tarjottimen kuistin pöydälle.
»Kuta enemmän minä tätä asiaa mietin, sitä selvemmäksi se tulee», sanoi rovasti, ja hän alkoi saada takaisin entisen hyvän mielensä, joka näinä päivinä oli hänet jättänyt.
»Martinkin suhteenko?» kysyi ruustinna, joka ei vieläkään tahtonut uskoa, että Martti tahallaan oli Elliä paennut.