Nyt Hanna ei oikein ymmärtänyt Anttia.
»Sääli on häntä, kovaonnista, joka on kaikki menettänyt», puhui Antti Hannalle, joka oli kysyvän näköinen. »Kaikki hän menetti: isänsä, sinut ja nyt lopuksi järkensä...»
»Eipä säälinyt hänen isänsä sinua, kun aikoi kuohuvaan koskeen upottaa. Yhteinen tuuma on isällä ja pojalla ollut!»
Antti mietti hetken ja sanoi sitten varmalla äänellä:
»En usko pojan tietäneen isän aikeista!»
Hanna ei väittänyt vastaan, mutta kysyi vuorostaan:
»Mutta nyt olisi polttanut elävältä... Eikö hän sittenkin ole vaaninut sinun henkeäsi, vaikkei ole ennen uskaltanut...?»
Nyt oli Antin vuoro vaieta, ja raskain miettein he saapuivat kotipihalle.
Kosken pauhu kuului nyt kovemmalta kuin aamulla.
Johtuiko se ehkä siitä, että vene, jossa Juhania vietiin Paloniemen puolelle, oli joutunut melkein kosken niskalle?