Iisakki kalpeni ja virkkoi:
»Ei Heikki voisi sillä tavalla puhua ... ja Heikki on kristitty...»
»Kristittyhän se on ollut koko elinaikansa!» huomautti Hanna. »Niinkuin hänen poikansakin», lisäsi hän, kun isä ei virkkanut mitään.
»Jumala hänen sydämensä näkee! Itseänsä pettää, ellei oikein puhu. Ei Herraa Jumalaa petetä!»
Iisakin ääni oli pehmeä.
»Minä olen pyytänyt anteeksi pahaa sydäntäni, ja hän on anteeksi antanut. Herra taivaassa tietää, että minun tuntoni on puhdas!»
Ja Iisakki otti vanhan, tutun raamattunsa hyllyltä ja istui tavalliselle paikalleen sitä lukemaan.
Mutta illallisen aikana, kun he olivat kahden kesken kysyi Hanna:
»Puhuiko Heikki mitään Juhanista?»
Hän tunsi, että hänen sydämensä sykki tavallista kovemmin, kun hän odotti isänsä vastausta.