"Taitaapa tulla sitten isännän muutos tähän taloon."
Siihen lautamies ei puhunut mitään. Kun hänelle mainittiin, että Jooseppi ei ollut tavattavissa ja että Välijoen Iisakki oli rantamailla, alkoi hän hommata lähtöä. Mutta sitä ennen hän aukaisi laukkunsa, ja miehet alkoivat aterioida. Lautamies kysyi, eikö saisi maksua vastaan karjan antimia.
Piiloutunut oli Josefiinakin ja tytöt olivat ullakolla. Mutta Väänänen toimitti viilipytyn vieraille, ymmärtäen, että lautamies oli viaton tässä asiassa. Hänen mukaansa Väänänen pani kirjeen postikonttoriin vietäväksi, ja se oli osoitettu hänen kotipitäjänsä kirkkoherranvirastolle. Niine hyvineen lautamies sai todistajansa kanssa lähteä liikkeelle Moinajärven rannalta.
Väänänen käveli heidän matkassaan rantaan, vanhan saunan luo asti. Hänellä oli mateenkoukkuja ulompana lahdella, ja niitä oli hän aikeissa lähteä kokemaan. Mutta saunan luona hän muistikin, ettei kirvestä ollutkaan matkassa. Hän aikoi juuri palata sitä noutamaan, kun näki Susisaaren takaa miehen ilmaantuvan ja kävelevän taloon päin. Sitä tietä eivät tähän vuoden aikaan muut kulkeneet kuin ruokojärveläiset, ja Väänänen arvasikin heti, ettei tulija ollut kukaan muu kuin Ruokojärven Juhani.
Väänänen jäi seisomaan, katsellen vuoroin lautamiehen ja hänen todistajansa jälkeen, jotka jo kävellä huiskivat kaukana järvellä, ja vuoroin Susisaaresta päin tulevaa Ruokojärven Juhania.
Mitä saattoi olla Juhanilla asiaa? Viime kerralla täällä käydessään hän oli eronnut vihassa ja ottanut kihlansa takaisin Liinulta. Mitä se tänne nyt vielä tuli nuuskimaan?
Eipä ollut näiden kahden miehen tervehdys toisilleen kovinkaan ystävällinen, kun he rannassa tulivat vastakkain.
"Jopa on järvi mainiolla munakalla", sanoi Juhani.
"Taitaa olla", vastasi Väänänen.
"Yksinkö sinä tässä kesämiehenä olet?" kysyi Juhani.