"Niin on Jooseppi pyytänyt, kun etelään lähti. Mutta mihinkäs sinä sitten olet viiruamassa?"
Väänäsen ääni soi kuivalta ja kylmältä.
"Matkaapa on tännekin."
Ja niin miehet lyhyviä, kuivia ja pisteleviä sanoja vaihtaen nousivat rannasta pihalle.
Vasta monta tuntia talossa oltuaan Juhani ilmoitti asiansa. Hän kutsui Liinun kahden kesken porstuan peräkamariin ja alkoi uudestaan esitellä naimahommia. Hän oli kyllä kuullut, kuinka sekä Kreetan että Liinun asiat olivat, mutta tahtoi antaa Liinulle anteeksi hairahduksen. Ja kun lapsi syntyisi, niin… olkoon hänen nimessään… Viatonhan lapsi oli.
Liinu säpsähti. Hän ei ollut enää odottanut kosijaksi Juhania, joka oli isän kanssa viime kerralla niin pahasti riitaantunut. Oliko Juhanilla todellakin nyt naimisen tarkoitus?
Hän katsoi Juhanin harmaisiin silmiin, jotka vilkuen ja jääkylminä pälyivät kuopissaan, ohuihin huuliin ja sinisenlaihoihin kasvoihin ja muisti, että Juhani oli syönyt itsekuolleen vasikan raadon…
Mutta se olisi kuitenkin hänen pelastuksensa, eikä häpeä enää olisi niin suuri! Juhani uskoi Liinun vaikenemisen olevan suostumuksen merkin — eikä hän ollut sitä epäillytkään — ja virkkoi:
"Siirrettäisiin nyt heti sinun tavarasi pois Ruokojärveen — ulosottoon ne muuten menevät. Kun nyt isäsikin on poissa, niin sopisi ohriakin ottaa, ja hyvä olisi nyt kylmän aikana siirtää, — jänkät ja järvet kantavat…"
Liinu ei vastannut. Juhani tuntui nyt kauhean tylyltä. Hän muisteli Välijoen Villeä, rakkaan luontoista ja reipasta poikaa…