Mitä hän teki Romakkaniemessä? Nyt tuntui viimeinenkin jänne katkenneen, ja toivoton yksinäisen ja väsyneen tie oli umpinaisena edessä…

Mihinkä hän menisi? Mihin päänsä kallistaisi ja odottaisi kuolemaa?

Mutta ajatuksissaan hän sittenkin hiihteli Romakkaniemeen päin ikäänkuin vanhaa uraa, jota ennenkin oli järven yli hiihtänyt.

Tullessaan lähemmäksi rantaa ja katsahtaessaan taloon hän havaitsi, että koko suuri, kaunis kasvattimännikkö, oksattomat jouhipetäjät, oli kaikki talon takaa kaadettu. Ja niemen sivulla näkyi syvä tukkitie, joka näytti lähtevän Lumijoelle päin… Puulaaki oli siis jo aloittanut metsän hakkuun. Hän ikäänkuin jähmettyi suolapatsaaksi ja katsoi hetkisen kylmin, elottomin silmin siihen aukeaan paikkaan, talon taakse, jossa korkeat männyt ennen talviöinä humisivat ja kesäilloin suloisesti soittivat.

Silloin hän muisti Juho-veljensä, Honkasaajossa, lapsuutensa kodissa… Ja hän käänsi ihan maan rannasta sukset pohjoiseen päin ja lähti kuin hätyytetty peto hiihtämään niitä vaarojen lakia kohden, jotka kohosivat Moinajärven pohjoispäässä ja joiden takana oli Lampsijärvi ja Honkasaajo, lapsuudenkoti, järven korkealla rannalla.

Mutta kun hän ehti Moinatunturin laen kohdalle, osuivat silmät väkisin siihen leveään, suoraan linjaan, joka laen yli juoksi järven rantaan saakka. Kuun kalpeassa valossa se näytti Joosepista kaamealta hirviöltä, joka kulki silmää räväyttämättä ja väistymättä, niellen ja hävittäen kaikki, mitä sen eteen osui.

Ja taas hän muisti sen unen, jonka oli ensi yötä Romakkaniemessä viettäessään nähnyt. Tuota pitkin oli onnettomuus, köyhyys ja häpeä tullut… Se oli helvetin tie, joka alkoi pahasta maailmasta ja päättyi tänne kiveliön keskelle. Sitä myöten oli tulvimalla tulvinut ensin huonoja viestejä, sitten syntiä ja häpeää ja nyt viimeksi köyhyys ja kertomaton kurjuus, julma häviö.

Ja hänelle selkeni sekin, ettei Leena-vainaja houraillut, kun aavisti pahaa tulevan, kun luuloistaan kertoi ja pelkäsi.

Siksi hän oli kiirehtinyt Liinua naimisiin, kun uskoi sisarvainajansa luontoiseksi… Eikä hän itse ollut ymmärtänyt eikä aavistanut mitään!

Nyt hän ymmärsi!